Link
"Pirun tusina" on artikkelisarja, jossa tavalla tai toisella juuri nyt ajankohtaiset raskaan musiikin vaikuttajat kertovat (noin) 13 eniten elämäänsä ja uraansa vaikuttanutta albumia. tämä ei ole listaus "päivän parhaista levyistä", vaan kurkistus kirjoittajansa sisimpään- kuvaus niistä albumeista, jotka muovasivat kertojistaan juuri sellaisia, jollaisia he nyt ovat. Nämä ovat kullekin kertojalleen "elämäni levyt", joiden mukana kirjoittajat aloittivat soittoharrastuksensa, suuntasivat musiikkimakunsa, ymmärsivät musiikista jotain suurta tai tajusivat haluavansa tulla muusikoksi. Nämä ovat kertojiensa elämän tärkeimmät levyt.
Tämänkertaista elämänsä levyjen kartoitusta meille tekee Henri Urponpoika "Trollhorn" Sorvali, äänisuunnittelija, jonka näpit löytyvät niin monesta suomalaisen metallin (ja muidenkin musiikkityylien) sopasta, että niitä tuskin jaksaa edes laskea. Trollhornin monista projekteista Moonsorrow julkaisi kuluneella viikolla uuden "Varjoina kuljemme kuolleiden maassa" -albumin ja sen kunniaksi vilkaisemme nyt millaisten tienviittojen väliin Henun moniulotteinen musiikkimaku on alfalttinsa laskenut.
01. Bal- Sagoth: Starfire Burning Upon The Ice-veiled Throne Of Ultima Thule (1996)
"Herravitunjumala". Yksikään levy ei ole pudottanut penkiltä allekirjoittanutta näin pahasti koskaan. Mitä, voiko metallia tehdä näin? Ja syntikoita tehdä NÄIN???!!!?!? Puhumattakaan siitä, kuinka se yhdisti (black) metallin soundin käytännössä Conanin soundtrackiin. Ja kiitos tämän haastattelun vastaamisen, päätin juuri iskeä sen cd- soittimeeni.
02. Bathory: Hammerheart (1990)
Jumalista puheenollen. Tätä levyä ei kannata kuunnella humalassa, sillä todennäköisesti pillahtaa vain itkuun. Ei niin kuuntelijaystävällinen kuin Twilight, eikä niin räkäinen kuin Blood Fire Death, mutta se TUNNELMA. Innovatiivisesta samplejen käytöstä myös plussaa - kukaan eikä mikään ei ole tehnyt hienompaa aika- ja arvomatkaa kuin Quorthon tällä levyllään.
03. Warcraft 2: Tides Of Darkness OST (1996)
Tehdessämme Meathooked-zinen ensimmäistä numeroa 14 vuotta takaperin tämä oli soittolistallani kommentilla "Go on, laugh. I don´t care". Ja sitä kommenttia aion käyttää edelleen. Uskomattoman hienoa sävellystyötä myös teknisesti ottaen huomioon senaikaisen midi-politiikan. Siitä kuulee, kuinka hyvä biisi on aina hyvä biisi ja osaava säveltäjä on osaava, eikä paskaa voi loputtomiin myydä hienoilla waretetuilla orkesterisampleilla joilla kuorrutetaan mitäänsanomaton pastissi. (”LOL KUKA PUHUU!!11” )
04. Danny Elfman: The Nightmare before Christmas OST (1993)
Kyllä, siitä laukusta on tehty elokuva ja joku on tehnyt Marilyn Mansonin biiseistä orkesterisovituksia. Olkoonkin, että Elfman on hyvä kierrättämään omia ideoitaan, tässä yhdistyi mielestäni parhaiten hänen intonsa musikaaliosastoon, Oingo Boingon (+ Mystic Knights -aikakauden sula hulluus), jazziin ja jopa Klezmeriin. Ehkä se levy, minkä ottaisin autiolle saarelle mukaan.
05. Enslaved: Eld (1997)
Tehdessäni äidinkielen kurssin lopputyötä Pohjoismaisista jumalmyyteistä abivuotenani pyöri Eld repeatilla samaan aikaan. Se fiilis minkä tästä levystä sain, oli käsinkosketeltava - kuin Jumalat ja mielikuvat olisivat puhuneet musiikin kautta.
06. Bad Religion: Recipe For Hate (1993)
Onko tällä levyllä yhden yhtäkään huonoa biisiä? Toisaalta, onko Bad Religionilla yhtään huonoa biisiä muutenkaan 90- luvun puoliväliin asti? Yksi maailman kovimmista bändeistä tekee yhden maailman kovimmista levyistä. Ja ne lyriikat... huh!
07. Cannibal Corpse: Tomb Of The Mutilated (1992)
Ostin kyseisen levyn Jone Nikulan radiossa soittamana ja äitini rahoittamana, hänen suureksi riemukseen noin 15 vuotta sitten. Toista näin kovaa Death Metal -levyä ei mielestäni ole koskaan tehty, vaikka kaikkien kovien jätkien mielestä jenkkidöödis on ihan tyhmää ja vain old-school-ruotsi-ripoff on sitä oikeaa visvaa. Uskalla olla erilainen!
08. Necromantia: Crossing The Fiery Path (1992)
Ensimmäinen tutustumani black metal- bändi koskaan, kiitos Klasun ja Metalliliiton. Ja sitä kautta tutustuin välittömästi Rotting Christiin, jonka jälkeen ei ollut enää paluuta. Sääli sinänsä, että muut levyt eivät yltäneet enää samalle tasolle tämän jälkeen.
09. Fear Factory: Soul Of A New Machine (1992)
Kahdeksas luokka, 1992. H. Sorvali menee ruokatunnilla porukalla luokkakaverinsa kotiin pörrämään joka asuu koulun vieressä. "Tsekatkaa mitä levyjä mun broidilla on, kato tätäkin, joku ihme Fear Factory ja tää on tämmöstä ihme örinää". "No laita soimaan!" "Hahaha, vittu mitä paskaa. Vai mitä Henu?" "Häh, sori....? Tota, saiskohan tän levyn lainata?" Muiden räkättäessä vieressä "naurettavalle örinälle" allekirjoittanut haukkoi happea miettien, mistä tällaista tavaraa saa lisää. Got to get away!
10. Emperor: In the Nightside Eclipse (1994)
Kuten aiemmin mainitsemani Bal-Sagothin nimihirviö, myös tämä teki minuun mielettömän vaikutuksen syntikoiden käytöllään. Ja se pimeä, öinen tunnelma on käsinkosketeltavissa. Ehkä teoreettisella tasolla "täydellinen" black metal- levy fiiliksen, lyriikoiden, riffien, soiton, soundien ja innovaation mittapuulla laskettuna. Enemmän kuin musiikkia? You bet.
11. Kiss: Animalize (1984)
Ja kuten niin monelle muullekin on käynyt aikoinaan, isin levyhylly sisälsi myös muutakin kuin sitä "huonoa musiikkia". Muistan pörränneeni noin 8-vuotiaana farkkutakki täynnä pinssejä ja hihamerkkejä Pukinmäen ostoskeskuksen luona ripamankan kanssa leikkien kovista isojen poikien kanssa. Ja mikä onkaan tästä muuttunut?
12. Sepultura: Beneath the Remains (1989)
Välittömästi yläasteelle siirryttyäni uusi luokkakaveri lainasi kasetin, "joka on kovempi ku kaikki Metallicat ja Maidenit yhteensä". Ja oikeassahan hän oli. Soundit, biisit, soitto, brutaali ja ilkeä tunnelma... ja ne RIFFIT. Huh huh. Sepulturan paras levy, jos minulta kysytään. Ja minä en edes pidä liiemmin thrashista. Se, mikä tästä tekee jännän on fakta, että vaikka kasettia kopioi itselleen kopion kopiosta ja siitä eteenpäin muille, soundi ei tuntunut koskaan huonontuvan.
13. Frank Zappa: Broadway the Hard Way (1989)
Jesus thinks You´re a jerk! Ehkä suoraviivaisinta ja humoristisinta Zappaa livetallenteen muodossa, mutta se hyväntuulisuus, kaikelle vittuilu ja musiikilliset vitsit tekivät minuun aikoinaan lähtemättömän vaikutuksen. Toisaalta, Frank Zappa nyt on muutenkin minulle Alfa ja Omega samassa paketissa. Sitäpaitsi tällä levyllä Sting rienaa julkisesti. Mikä voisi olla kovempaa?
Sunday, July 31, 2011
Pitchline Zine / September 2007
Link (Spanish) | Link (English)
Con motivo de la visita de la banda a nuestro país, nos pusimos en contacto con ellos para hablar sobre la actualidad de la banda, planes del futuro y alguna que otra anécdota del pasado, y el bajista-cantante del grupo, Ville Sorvali fue quien amablemente nos respondió a las siguientes preguntas…(Ndr. Esta entrevista fue concebida antes de su actuación en el Alhama Metal Madness y muchas de sus preguntas pueden estar algo desfasadas debido a nuestro alargado parón)
Hails! En primer lugar daros las gracias por desperdiciar un poco de vuestro tiempo contestando estas preguntas. Espero que todo os vaya bien.
Gracias, mi amigo. Tengo una taza de café en mi mano y un poco de black metal de Estonia sonando en la minicadena, ¡así que las cosas no podrían ser mejores!
Bueno, empecemos. Si no me he informado mal, esta es la segunda vez que visitáis nuestro país, ya que la primera vez fue el año pasado en el Atarfe Vega Rock. ¿Qué impresiones tuvisteis aquella primera vez? España es un país en el que contáis con una gran cantidad de fans.
Wow, el Atarfe Vega fue asombroso. Había una gran cantidad de locos en los conciertos e incluso alguien lanzó una bandera finlandesa al escenario. De hecho ahora tenemos la bandera en la pared en nuestro local del ensayo.
Hay una gran cantidad de historias sobre el festival, empezando por el loco del conductor que nos recogió en el aeropuerto que alcanzaba los 140 kilómetros por hora en un camino de cabras, y terminando, unos vagos recuerdos con nuestros nativos Impaled Nazarene y To/Die/For. En resumidas cuentas, un viaje muy bueno.
Este año, en el Alhama Metal Mandes III, compartís escenario con grupos de la talla de Machetazo, Moho, Killem… Excepto vosotros, Nightrage y los holandeses Textures, el resto de grupos son españoles. ¿Os pondría en un aprieto al decir cuál destacaríais? ¿Os habéis informado ya acerca de ellos? ¿Alguna apreciación por vuestra parte?
Para ser honesto, conozco solamente a Nightrage y a Textures. (Con Nightrage pasamos algunos momentos realmente inolvidables en Grecia, ¡saludos!) He escuchado alguna banda española, pero ninguna de las que tocan en el festival, sin embargo, estoy investigando para ampliar mi conocimiento.
Durante este año habéis llevado como guitarrista de directo a Janne Perttilä, ¿qué tal la relación con él? Ya colaboró en los coros de discos como “Verisäkeet" y "Kivenkantaja”. ¿Hay alguna posibilidad de que entre a formar parte de Moonsorrow como miembro estable?
Janne es mucho más un miembro oficial de Moonsorrow que un músico de directo, y pienso que ha tocado en más directos que Henri. Es un viejo amigo de la banda y es fácil seguir adelante y viajar junto a él. Tampoco hay que olvidar que es también es un guitarrista e intérprete jodidamente bueno.
La temática y el sentimiento pagano también están presentes en la música de muchos grupos españoles, que tienen calidad pero por un motivo u otro no salen a la luz. Para muchos de ellos, Moonsorrow son una gran fuente de inspiración, además que sois un grupo consolidado con más de 12 años de carrera a las espaldas y 5 discos. ¿Qué opináis que os tomen como un grupo a seguir?
Principalmente me siento feliz de poder inspirar a gente y animarlos a que encuentren su propio estilo, como la cantidad de bandas que nos han inspirado a nosotros. El camino del éxito es largo, pesado y la gran cantidad de veces muy aburrido, podría decir algunos pasos a seguir para poder conseguirlo, pero nosotros todavía estamos en ese camino. Mi consejo: ¡seguid vuestros corazones! No se necesita más.
Centrándonos más en vuestro último trabajo que salió a principios de año, V: Hävitetty, ¿lo podemos considerar como la continuación de Verisäkeet? En lo referente a la estructura podemos decir que mantiene cierto parecido aunque las canciones son mucho más oscuras.
No es una continuación en el sentido de que ninguno de nuestros álbumes es una continuación de los trabajos anteriores, pero está definitivamente más cercano a Verisäkeet que Kivenkantaja. Esta vez sentimos que teníamos que seguir este camino y no queríamos ponernos límites a la posibilidad de diferentes estructuras. Es más oscuro, definitivamente, en todos los sentidos, y hubo cosas que tuvimos que dejar fuera. El álbum siguiente será otra vez “algo totalmente diferente”.
Pienso que vuestro anterior trabajo era mucho más épico, y este último es más melódico, ambiental y lleno de detalles llenos de rabia y furia. ¿Habéis cambiado el concepto de componer de un disco a otro?
El método compositivo es más o menos el mismo para todos los discos; la mayor parte de el trabajo se hace dentro de la cabeza de Henri y en su estudio casero. No sé si hizo este álbum de manera diferente al Verisäkeet, pero sé que tenía una situación completamente diferente en la vida que pudo haber afectado su expresión musical.
Supongo que ya os habrán preguntado muchas veces sobre esto… Muchas veces vosotros habéis declarado que hacéis las canciones largas porque no os piden que sean terminadas, ¿pero no tenéis miedo de que se pueda pensar que son muchas canciones dentro de una sin una estructura lógica que seguir, o que son unas melodías pegadas a otras?
Si te refieres a la crítica, no estamos asustados por los comentarios que haga la gente que no ha estado dentro del proceso (IE. en el grupo). Cada uno interpreta la música a su manera. La verdad es que tenemos especial cuidado con las estructuras de la canción, y nos esforzamos en crear una identidad diferente para cada canción. No tendría sentido hacer una canción con diferentes partes sin conexión. También si esto es lo que piensas, en el próximo álbum no habrá tantas melodías distintas.
Mucha gente piensa cree que la sombra de los discos como Voimasta Ja Kunniasta y Kivenkantaja son demasiado largos y no habéis conseguido superar la calidad de esos discos. Intuyo que negareis dicha afirmación, pero ¿Qué opinas de esta opinión generalizada en los fans? (No al 100%, pero sí una gran mayoría)
Heh, por supuesto no pensamos lo mismo. Si alguna vez hiciésemos un álbum que no creyésemos mejor que el anterior nunca lo sacaríamos. Entiendo a la gente que los considera nuestros mejores álbumes, porque fueron hechos en un tiempo completamente diferente y con intenciones completamente diferentes también, por lo tanto atraerán a gente diferente. Es algo natural.
De todos vuestros discos, ¿cuál elegiríais? ¿Alguna canción en especial? ¿Volveréis a componer alguna canción de cervezas?
Ahora mismo me quedo con el último, como siempre hago. Mis temas favoritos cambian de un día a otro, pero los que parecen más constantes son Jotunheim y 1065: Aika, ambos temas del nuevo album y todas las canciones con lasrgas partes instrumentales. Normalmente es el material que no tocamos en directo por una razón u otra.
Remontémonos 10 años atrás, ¿Qué te viene a la cabeza y el corazón si te nombro: Metsä, Thorns Of Ice o Täma Ikuinen Talvi? ¿Alguna idea de reeditar dicho material para los fans más acérrimos a la banda?
Estamos orgullosos de todo el material que hemos grabado, porque representa el tiempo y las cosas que queríamos hacer. Por supuesto, desde que nosotros estuvimos pensando acerca de nuestro cambio por aquel entonces, estas demos son algo “torpe” para los estándares de hoy en día.
En concreto a muchos nos interesaría escuchar las canciones que contenía la maqueta “Thorns Of Ice”, ya que creo que se ha perdido todo su contendio… además fue una de las últimas veces que hicisteis canciones en la lengua inglesa, ¿me equivoco?
Se perdió para siempre. No éramos muy mañosos con la tecnología de grabación en aquellos tiempos y accidentalmente fue borrada. No estuvo muy bien de todos modos .También usamos el inglés en Metsä, pero después cambiamos al finlandés. Nos sentimos más cómodos.
Supongo que os acordaréis de cuando Blabbermouth publicó el rumor de que Moonsorrow iba a cambiar de estilo y sacaría un disco bajo el nombre de "Raah Raah Blääh", naciendo así “Lakupaavi”… ¿Se va a grabar más material bajo ese nombre?
Pero todavía está. Raah Raah Blääh se puede encontrar en Internet, ¡y habrá más material algún día! Nos os lo toméis tan en serio, no es un proyecto paralelo de Moonsorrow, sino una banda completamente diferente.
Finlandia es un país de donde salen una cantidad de grupos con una calidad impresionante. ¿Qué tal la relación con los demás grupos de vuestro país?
De hecho, la mayoría de las bandas no son tan increíblemente buenas. Lo que vosotros escucháis está cuidadosamente seleccionado. De todos modos, hay una gran cantidad de buenas bandas, no lo voy a negar.
Muchas gracias por vuestra paciencia y atención. Esperamos veros de nuevo por España, y si es posible con más conciertos, y pasadlo bien en este festival. ¡Espero que os guste la cerveza española!
Gracias a vosotros, y gracias a todos los fans que hicieron posible que podamos haber tocado en España. Espero volver pronto, especialmente a finales de otoño cuando hace frío, y un viento molesto como en Finlandia…
VERSIÓN EN CASTELLANO
Con motivo de la visita de la banda a nuestro país, nos pusimos en contacto con ellos para hablar sobre la actualidad de la banda, planes del futuro y alguna que otra anécdota del pasado, y el bajista-cantante del grupo, Ville Sorvali fue quien amablemente nos respondió a las siguientes preguntas…(Ndr. Esta entrevista fue concebida antes de su actuación en el Alhama Metal Madness y muchas de sus preguntas pueden estar algo desfasadas debido a nuestro alargado parón)
Hails! En primer lugar daros las gracias por desperdiciar un poco de vuestro tiempo contestando estas preguntas. Espero que todo os vaya bien.
Gracias, mi amigo. Tengo una taza de café en mi mano y un poco de black metal de Estonia sonando en la minicadena, ¡así que las cosas no podrían ser mejores!
Bueno, empecemos. Si no me he informado mal, esta es la segunda vez que visitáis nuestro país, ya que la primera vez fue el año pasado en el Atarfe Vega Rock. ¿Qué impresiones tuvisteis aquella primera vez? España es un país en el que contáis con una gran cantidad de fans.
Wow, el Atarfe Vega fue asombroso. Había una gran cantidad de locos en los conciertos e incluso alguien lanzó una bandera finlandesa al escenario. De hecho ahora tenemos la bandera en la pared en nuestro local del ensayo.
Hay una gran cantidad de historias sobre el festival, empezando por el loco del conductor que nos recogió en el aeropuerto que alcanzaba los 140 kilómetros por hora en un camino de cabras, y terminando, unos vagos recuerdos con nuestros nativos Impaled Nazarene y To/Die/For. En resumidas cuentas, un viaje muy bueno.
Este año, en el Alhama Metal Mandes III, compartís escenario con grupos de la talla de Machetazo, Moho, Killem… Excepto vosotros, Nightrage y los holandeses Textures, el resto de grupos son españoles. ¿Os pondría en un aprieto al decir cuál destacaríais? ¿Os habéis informado ya acerca de ellos? ¿Alguna apreciación por vuestra parte?
Para ser honesto, conozco solamente a Nightrage y a Textures. (Con Nightrage pasamos algunos momentos realmente inolvidables en Grecia, ¡saludos!) He escuchado alguna banda española, pero ninguna de las que tocan en el festival, sin embargo, estoy investigando para ampliar mi conocimiento.
Durante este año habéis llevado como guitarrista de directo a Janne Perttilä, ¿qué tal la relación con él? Ya colaboró en los coros de discos como “Verisäkeet" y "Kivenkantaja”. ¿Hay alguna posibilidad de que entre a formar parte de Moonsorrow como miembro estable?
Janne es mucho más un miembro oficial de Moonsorrow que un músico de directo, y pienso que ha tocado en más directos que Henri. Es un viejo amigo de la banda y es fácil seguir adelante y viajar junto a él. Tampoco hay que olvidar que es también es un guitarrista e intérprete jodidamente bueno.
La temática y el sentimiento pagano también están presentes en la música de muchos grupos españoles, que tienen calidad pero por un motivo u otro no salen a la luz. Para muchos de ellos, Moonsorrow son una gran fuente de inspiración, además que sois un grupo consolidado con más de 12 años de carrera a las espaldas y 5 discos. ¿Qué opináis que os tomen como un grupo a seguir?
Principalmente me siento feliz de poder inspirar a gente y animarlos a que encuentren su propio estilo, como la cantidad de bandas que nos han inspirado a nosotros. El camino del éxito es largo, pesado y la gran cantidad de veces muy aburrido, podría decir algunos pasos a seguir para poder conseguirlo, pero nosotros todavía estamos en ese camino. Mi consejo: ¡seguid vuestros corazones! No se necesita más.
Centrándonos más en vuestro último trabajo que salió a principios de año, V: Hävitetty, ¿lo podemos considerar como la continuación de Verisäkeet? En lo referente a la estructura podemos decir que mantiene cierto parecido aunque las canciones son mucho más oscuras.
No es una continuación en el sentido de que ninguno de nuestros álbumes es una continuación de los trabajos anteriores, pero está definitivamente más cercano a Verisäkeet que Kivenkantaja. Esta vez sentimos que teníamos que seguir este camino y no queríamos ponernos límites a la posibilidad de diferentes estructuras. Es más oscuro, definitivamente, en todos los sentidos, y hubo cosas que tuvimos que dejar fuera. El álbum siguiente será otra vez “algo totalmente diferente”.
Pienso que vuestro anterior trabajo era mucho más épico, y este último es más melódico, ambiental y lleno de detalles llenos de rabia y furia. ¿Habéis cambiado el concepto de componer de un disco a otro?
El método compositivo es más o menos el mismo para todos los discos; la mayor parte de el trabajo se hace dentro de la cabeza de Henri y en su estudio casero. No sé si hizo este álbum de manera diferente al Verisäkeet, pero sé que tenía una situación completamente diferente en la vida que pudo haber afectado su expresión musical.
Supongo que ya os habrán preguntado muchas veces sobre esto… Muchas veces vosotros habéis declarado que hacéis las canciones largas porque no os piden que sean terminadas, ¿pero no tenéis miedo de que se pueda pensar que son muchas canciones dentro de una sin una estructura lógica que seguir, o que son unas melodías pegadas a otras?
Si te refieres a la crítica, no estamos asustados por los comentarios que haga la gente que no ha estado dentro del proceso (IE. en el grupo). Cada uno interpreta la música a su manera. La verdad es que tenemos especial cuidado con las estructuras de la canción, y nos esforzamos en crear una identidad diferente para cada canción. No tendría sentido hacer una canción con diferentes partes sin conexión. También si esto es lo que piensas, en el próximo álbum no habrá tantas melodías distintas.
Mucha gente piensa cree que la sombra de los discos como Voimasta Ja Kunniasta y Kivenkantaja son demasiado largos y no habéis conseguido superar la calidad de esos discos. Intuyo que negareis dicha afirmación, pero ¿Qué opinas de esta opinión generalizada en los fans? (No al 100%, pero sí una gran mayoría)
Heh, por supuesto no pensamos lo mismo. Si alguna vez hiciésemos un álbum que no creyésemos mejor que el anterior nunca lo sacaríamos. Entiendo a la gente que los considera nuestros mejores álbumes, porque fueron hechos en un tiempo completamente diferente y con intenciones completamente diferentes también, por lo tanto atraerán a gente diferente. Es algo natural.
De todos vuestros discos, ¿cuál elegiríais? ¿Alguna canción en especial? ¿Volveréis a componer alguna canción de cervezas?
Ahora mismo me quedo con el último, como siempre hago. Mis temas favoritos cambian de un día a otro, pero los que parecen más constantes son Jotunheim y 1065: Aika, ambos temas del nuevo album y todas las canciones con lasrgas partes instrumentales. Normalmente es el material que no tocamos en directo por una razón u otra.
Remontémonos 10 años atrás, ¿Qué te viene a la cabeza y el corazón si te nombro: Metsä, Thorns Of Ice o Täma Ikuinen Talvi? ¿Alguna idea de reeditar dicho material para los fans más acérrimos a la banda?
Estamos orgullosos de todo el material que hemos grabado, porque representa el tiempo y las cosas que queríamos hacer. Por supuesto, desde que nosotros estuvimos pensando acerca de nuestro cambio por aquel entonces, estas demos son algo “torpe” para los estándares de hoy en día.
En concreto a muchos nos interesaría escuchar las canciones que contenía la maqueta “Thorns Of Ice”, ya que creo que se ha perdido todo su contendio… además fue una de las últimas veces que hicisteis canciones en la lengua inglesa, ¿me equivoco?
Se perdió para siempre. No éramos muy mañosos con la tecnología de grabación en aquellos tiempos y accidentalmente fue borrada. No estuvo muy bien de todos modos .También usamos el inglés en Metsä, pero después cambiamos al finlandés. Nos sentimos más cómodos.
Supongo que os acordaréis de cuando Blabbermouth publicó el rumor de que Moonsorrow iba a cambiar de estilo y sacaría un disco bajo el nombre de "Raah Raah Blääh", naciendo así “Lakupaavi”… ¿Se va a grabar más material bajo ese nombre?
Pero todavía está. Raah Raah Blääh se puede encontrar en Internet, ¡y habrá más material algún día! Nos os lo toméis tan en serio, no es un proyecto paralelo de Moonsorrow, sino una banda completamente diferente.
Finlandia es un país de donde salen una cantidad de grupos con una calidad impresionante. ¿Qué tal la relación con los demás grupos de vuestro país?
De hecho, la mayoría de las bandas no son tan increíblemente buenas. Lo que vosotros escucháis está cuidadosamente seleccionado. De todos modos, hay una gran cantidad de buenas bandas, no lo voy a negar.
Muchas gracias por vuestra paciencia y atención. Esperamos veros de nuevo por España, y si es posible con más conciertos, y pasadlo bien en este festival. ¡Espero que os guste la cerveza española!
Gracias a vosotros, y gracias a todos los fans que hicieron posible que podamos haber tocado en España. Espero volver pronto, especialmente a finales de otoño cuando hace frío, y un viento molesto como en Finlandia…
ENGLISH VERSION
MOONSORROW interview
Answered by Ville Sorvali
1. Hails! First of all, I will like to thank you for wasting some of your time asking these questions. I hope everything will be all right.
Thank you, my friend. I have a cup of coffee in my hand and some Estonian black metal playing on the stereo, so things couldn't be better!
2. Well, let's start. If I´m not wrong, that's your second visit to our country, because the first one was last year in the Atarfe Vega Rock. Which were your impressions that first time you came? Actually, here you have lots of fans.
Wow, Atarfe Vega was amazing. There was a lot of insane people in the audience and at some point someone even threw a Finnish flag on stage. We have the flag on the wall in our rehearsal room now, actually.
There are a lot of stories from the festival, starting from the crazy shuttle driver who drove us from the airport hitting 140 km/h on the serpentine road, and ending to the last faint memories of hanging out with our natives Impaled Nazarene and To/Die/For. All in all, a very good trip.
3. This year, in the Alhama Metal Madness III, you shared stage with bands such as Machetazo, Moho, Killem... Except you, Nightrage and the Dutch Textures, the rest are Spanish bands. Have you heard anything about any of them? In that case, which one will you emphasize?
To be honest, I only know Nightrage and Textures. (With Nightrage we actually spent some unforgettable moments in Greece, greetings!) I have heard some Spanish bands, but none from the festival's lineup - however, I'm looking forward to broadening my knowledge!
4. During this tour, you've been accompanied by Janne Perttilä in the guitar. How is your relation with him? He has already collaborated in the choirs in albums like "Verisäkeet" or "Kivenkantaja". Is there any possibility for him to join the band as an official member?
Janne is as much an official member of Moonsorrow as a live session player can be, and I think he has already played more shows than Henri. He's an old friend of the band and easy to get along and tour with, not to forget he's also a damn good guitar player and performer.
5. The pagan themes and feelings are very used in the music of lots of Spanish bands, which have good qualities, but for some reason, it can't reach your levels. For many of them, Moonsorrow is a great fount of inspiration. What's your opinion about that fact?
I'm happy if we can inspire people and encourage them to find their own style, as we were inspired by a lot of bands ourselves. The road to success is long, tiresome and most often very boring, and even if we would be some steps ahead, we're still on the same road. My advice: rather than us, follow your hearts! No other advice is needed.
6. And now referring to your last work, which was released in the beginning of this year, V: Hävitetty. Can we consider it a continuation of Verisäkeet? Concerning to the structure we can say that it have some points in common, but with darker songs.
It's not a continuation in the sense that none of our albums are continuation of the previous works, but it's definitely closer to Verisäkeet than Kivenkantaja. This time we just felt like doing it this way, and we didn't want to limit ourselves of different structural possibilities. It's darker, definitely, in every sense, there were things that had to be let out. The next album might again be "something completely different".
7. In my opinion, your previous album is much more epic, and this last one is more melodic, ambient and with more details full of rage and fury. Have you changed your composition methods from one album to the other?
The compositional method is more or less the same on every album; most of the work is done within Henri's head and in his home studio. I don't know if he made this album any differently from Verisäkeet, but I know he had a completely different situation in life which might have affected his musical expression.
8. I suppose that you've been asked about this many times... You have declared that you make long songs because they don't ask to be finished. Aren't you afraid that can be thought that each song will be like many other songs pasted inside without a common structure? That they're only different melodies one beside the other?
If you're referring to criticism, we're not afraid of any comments made by people who haven't been within the process (ie. in the band). Everyone interprets the music their own way. Truthfully, we are especially careful with song structures, and we strive to make every song a complete entity of its own. It wouldn't make sense doing a song just full of different parts without any connecting themes. Also - if you think of it, there even aren't so many distinct melodies on the new album.
9. Some people think that the shadow of albums like Voimasta Ja Kunniasta or Kivenkantaja is too long and you haven't been able to improve its quality. I suppose you don´t think the same obviously, but what is your opinion about this subject?
Heh, of course we don't think the same. If we ever made an album we wouldn't consider better than the previous ones, we would have to quit! I understand people who consider Voimasta ja Kunniasta or Kivenkantaja to be our best albums, because they were made in a completely different time and with completely different intentions, and therefore they probably attract different sorts of people. That's only natural.
We are not in the shadow of our previous works, any of them. We just don't want to repeat ourselves.
10. Which one of all your albums do you prefer? Any song in particular? Will you record another beer song? Hehe.
Right now I prefer the latest album, as I always do. My favourite songs vary day-to-day, but some that have proven the most solid are Jotunheim, 1065: Aika, both songs on the new album and all tracks with long instrumental parts. Usually it's the stuff that we can't play live for a reason or another.
Drinking music we leave to bands who do it better. "Tulkaapa Äijät!" was fun, but for us, I guess that card is checked.
11. Let's go back 10 years. What are your thoughts and feelings if I say Metsä, Thorns of Ice o Täma Ikuinen Talvi? Are there any plans to re-edit that material for the fans?
We're proud of all the material we ever recorded, because it represents the time and the things we wanted to do. Of course, since we were only learning our trade back then, these demos are somewhat "clumsy" by today's standards.
We will not make further issues of our demos, let them serve as a rarity for the fans who bought them when they were released. Anyone can get the material through the internet anyway. We are, however, planning to re-record two demo songs for our upcoming release. More news about that later!
12. In particular, lots of us are interested in songs from the "Thorns of Ice" album, because I think that its content has been lost... Besides, it was one of the last times you did a song in the English language, didn't you?
It's lost, once and for all. We just weren't that crafty with the recording technology back then and accidentally erased it. It wasn't that good anyway. :)
We also used the English language on Metsä, but after that we changed to Finnish. It felt more natural.
13. I suppose you'll remember when Blabbermouth published the rumour about your intention of a change in the style and the release of an album called "Raah Raah Blääh", becoming the birth of "lakupaavi". Is any material going to be recorded under that name?
But there already is. Raah Raah Blääh can be found on the internet, and there will also be new material some day! Don't take it too seriously though, it's not a side project of Moonsorrow but a completely different band.
14. Finland is a country where lots of bands are born, most of them with an incredible quality. How's your relation with the rest of bands from your country?
Actually, MOST of the bands are not of an incredible quality. The stuff you hear is a careful selection. ;) However there are many great bands in Finland, and I won't deny that.
It's a small country, so basically everyone knows everyone and everyone is a good friend with someone. Furthermore there is no competition, which aids to the cause of a common music scene. We often run into each other on our free time without any musical connection, sit down, drink, and save the world.
15. Thank you very much for your patience and attention. We hope to see you again in Spain. Have a good time. I hope you like Spanish beers!
Thank you, and thanks to all the fans who made it possible for us to perform in Spain! I hope to visit there soon again, especially in the late autumn when it's cold, windy and downright annoying to be in Finland. :)
Interview done by Gael
Imperiumi.net / February 2005
Link
28.02.2005
Moonsorrow ei ole turhaa meteliä pitänyt tekemisistään sitten Kivenkantajan. Uuden albumin myötä kuitenkin rypistetään kuitenkin niin, että Ulvilassakin kaikuu. Ripeästi asiattomuuksiin tarttuen, bändin nokkamies Ville Sorvali eksyi syyttävän sormen eteen.
Minkälaiset lähtökohdat olivat uudelle albumille? Mitä siis lähdettiin hakemaan ja onnistuitteko odotetulla tavalla?
Katselin Spinen takapihalla, että herrojen Kivenkantaja-albumin riimukivi on kokenut kovan kohtalon. Miten näin onkaan päässyt käymään? Olisiko ollut sittenkin parempi vaihtoehto viedä se koristeeksi omaan olohuoneeseen?
- Kivi on joutunut sekä luonnonvoimien että remonttimiesten kovaan käsittelyyn. Toisaalta siinä oli jo halkeama, kun me saimme sen, joten se olisi saattanut lopulta hajota omassa olohuoneessakin. Ja Spinehän kiven omistaa, kun kerran sen maksoivatkin, joten he saavat tehdä sille, mitä haluavat. Ja hehän sen alunperin takapihalleen halusivat.
Infernon päätoimittajana voinet myös hieman asian ulkopuolelta valottaa Suomen metallimedioiden tilaa. Ilmeisesti levikki vain jatkaa kasvamistaan ja FME:n aikoihin nousitte jo sijalle 2 Suomen musiikkilehdissä, ellen väärässä ole?
- Näin todellakin pääsi käymään. Saavutus on historiallisessa valossa erittäinkin merkittävä, koska olemme käsitykseni mukaan ensimmäinen musiikkilehti, joka on onnistunut kampeamaan Soundin ja Rumban väliin. Toivottavasti tapahtunut ennakoi suomalaisen metallimedian nousua yleiselläkin tasolla ja tarjoaa vetoapua muillekin kentällä hääriville.
Vielä hetkeksi musiikkiin palaten, millä mielin seuraat yhä uusien ja uusien folk-henkisten metallibändien nousua kartalle? Niitähän on putkahdellut viimeisen parin vuoden aikana varsin riittämiin pinnalle?
- Riittämiin todellakin. Ei minua ainakaan kiinnosta kuulla enää uusia tuopinkilistely-yhteislaulumusiikkia soittavia bändejä, joilla ei ole mitään sanottavaa. En minä sitä ihmettele, että näille bändeille löytyy kuulijakuntansa, löytyyhän meillekin. Itse en vain hirveästi jaksa niistä innostua.
Lopunajan terveiset?
- Lopun aika ei ole vielä lähelläkään. Ostakaa Verisäkeet, niin se on edes vähän lähempänä.
28.02.2005
Moonsorrow ei ole turhaa meteliä pitänyt tekemisistään sitten Kivenkantajan. Uuden albumin myötä kuitenkin rypistetään kuitenkin niin, että Ulvilassakin kaikuu. Ripeästi asiattomuuksiin tarttuen, bändin nokkamies Ville Sorvali eksyi syyttävän sormen eteen.
Minkälaiset lähtökohdat olivat uudelle albumille? Mitä siis lähdettiin hakemaan ja onnistuitteko odotetulla tavalla?
| - Lähdettiin hakemaan jotain erilaista kuin Kivenkantajalla, ei me sitä viitsitty itsellemme sen tarkemmin määritellä. Tämäkin vain siksi, että Kivenkantajalla oli meidän mielestämme eräs tie kuljettu loppuun ja piti vaihtaa suuntaa, koska eteenpäin ei enää päässyt. 1,5-vuotisen luovan tauon jälkeen soiteltiin treenikämpillä uusia riffi-ideoita, ja niistä lähti sitten liikkeelle Verisäkeiden sävellystyö. Huomattiin siinä, että jaahas, tästä onkin tulossa aika rankkaa matskua edelliseen verrattuna, ja mikäs siinä sitten. Studioon lähdettiin fiiliksissä Norja '93 ja sitähän sieltä sitten myös tuli. En tiedä, mitä sillä tarkalleen haettiin, mutta kyllä me varmaan onnistuttiin, koska me tehtiin ihan helvetin kova levy. Joissain kohdissa levyä tuli sellainen fiilis, että äänimaailma on ehkä hieman riisutumpi kuin ennen, mutta silti massiivisempi. Miltä tällainen väite kuulostaa omiin korviisi? - Niinhän se pitkälti on. Biisimateriaali oli huomattavasti riisutumpaa kuin Kivenkantajalla, joten se myös vaati tietyllä tavalla riisutumpia soundeja. Samalla voitiin panostaa enemmän kitaroihin, tuoda niitä aiempaa enemmän esille, ja mielestäni juuri tällä saavutettiin sitä tiettyä "heviyttä", eli levyn soundi ns. potkii munille. Levyllä on vain viisi kappaletta ja silti kesto on yli 70 minuuttia. Luuletko, että tämä voi olla pelote joillekin ostajille? Kuitenkin mennään jo jossain doomin rajamailla pituuksien suhteen. - Olen varma, että ainakaan Ahtia (Kortelainen) ei pelottaisi yhtään. Ei me olla koskaan yritettykään olla mikään kuuntelijaystävällinen bändi, joten jos joku jättää levyn ostamatta biisien pituuksien takia, niin siinähän jättää. Pääasia on että kohdeyleisö, siis ne, jotka materiaalista tykkäävät, löytyy. Ostajista kun puhutaan, onko jotain odotuksia myynnin suhteen? Kivenkantaja kuitenkin kävi listoilla, ellen ihan väärin muista. - Saksan myynnin perusteella - levy julkaistiin siellä Suomea aikaisemmin syystä, jota en tiedä - on jo varmaa, että levyn myynnit menevät heittämällä ohi Kivenkantajasta. Jos Suomessakin suuntaus on sama, kyllä tämä varmaan listoille menee. Mutta jos totta puhutaan, ei se minua juurikaan kiinnosta. Olen aina sanonut, että ainoa tavoitteeni levymyynnin suhteen on, että levyjä myydään sen verran, että levy-yhtiöllä pysyy usko meihin ja bänditoimintaa voidaan turvallisesti jatkaa. Miten näin pitkät biisit taipuvat live-käyttöön? Tuleeko koko biisejä, vai kenties lyhennettyjä malleja? - Kyllä ne taipuvat, kun pistetään taipumaan. Kämpillä on jo treenattu kahta uuden levyn biisiä livekuntoon, molempia koko mitassaan. Saattaa kuulostaa typerältä, kun biisit ovat jotain 12-minuuttisia, mutta ei noissa oikein ole, mistä lyhentää. Viime kerralla kun haastista väännettiin, Moonsorrow ei ollut vieraillut vielä ulkomailla. Mikä on tilanne tällä hetkellä, itse kun en ulkomaiden festareiden esiintyjälistoja pahemmin seuraile? - Ulkomaita on nyt saatu koluttua kolmisen kappaletta (Kroatia, Unkari, Norja) ja neljäs (Saksa) on aivan nurkan takana. Tarkoitus olisi tietysti valloittaa maailman joka kolkka, mutta vähän hankalalta näyttää. Oliko se syksyinen lehdistötiedote koskien uutta levyä poliittinen kannanotto, ja kuinka äärioikeistolainen yhtye Moonsorrow on? - Ei siinä mitään poliittista ollut (vaikkakin Raah Raah Blääh tulee tietysti olemaan albumina erittäin poliittinen), kunhan kännissä pelleiltiin. Ja sitten porukka ottaa meidät vielä tosissaan, hah. Moonsorrow'ssa ei muuten ole mitään äärioikeistolaista, ja olisin kiitollinen, jos ihmiset vihdoin tajuaisivat sen. Villi huhu kertoi että "Viikset" julkaistaan sinkkuna ja yhtye lähtee Eurooppaan lämppäämään Güntheriä. Ajatuksia asian tiimoilta? - Kyseistä kappaletta ei varmasti julkaista sinkkuna, koska se on levyn outro. Se on kuitenkin totta, että Günther teki meille tarjouksen rundista, mutta me emme ole lähdössä, koska emme saa siitä tarpeeksi rahaa. Saatanan paskiainen halusi ratsastaa meidän maineellamme ja kerätä kaikki voitot, hmph. Valitettavasti en päässyt uuden levyn sanoituksiin tutustumaan, mutta oletan, että entisellä linjalla jatketaan. Kuinka pitkä prosessi on biisien sanoittaminen omalla kohdallasi? Kuitenkin on pidettävä kiinni joistain tietyistä asioista? - Jatketaan ja ei. Tällä kertaa lähestymistapa itse aiheeseen on kuitenkin hieman aikaisempaa abstraktimpi ja tavallaan myös epämääräisempi. Sanoitusprosessin pituutta ei voi sinänsä määritellä, koska ideoita saattaa syntyä pitkin matkaa ja ne kootaan vasta lopussa varsinaiseksi tekstiksi. Prosessi liittyy kuitenkin läheisesti sävellysprosessiin, eli kuuntelen valmista materiaalia ja pyrin kirjoittamaan, mitä kappaleet tuovat mieleeni. Verisäkeiden kohdalla sanoitusten kirjoittaminen alkoi todella nihkeästi, sain aluksi aikaiseksi vain hajanaisia rivejä, mutta jossain vaiheessa palaset vain loksahtivat paikalleen ja homma olikin yhtäkkiä ohi parissa päivässä. |
 | Viime levyn tiimoiltahan tuli myös niin ylistetty kuin parjattu videokin. Mitenkäs Verisäkeiden kanssa? - Mukavahan se olisi tehdä jostakin kappaleesta sellainen One Rode to Asa Bay -tyyppinen "lyhytelokuva", mutta resurssien puutteessa tyydymme soittamaan levyä ja pläräämään kansivihkosta. Bändipaidathan ovat enemmän kuin tuttu näky kaikissa metallitapahtumissa. Mikä on Moonsorrow-tuotteiden tilanne? Eipä ole ainakaan allekirjoittaneen silmään osunut. |
| - Onhan meillä noita paitamalleja ollut perinteisesti yksi per levy. Nyt saattaa olla tulossa enemmänkin. |
- Kivi on joutunut sekä luonnonvoimien että remonttimiesten kovaan käsittelyyn. Toisaalta siinä oli jo halkeama, kun me saimme sen, joten se olisi saattanut lopulta hajota omassa olohuoneessakin. Ja Spinehän kiven omistaa, kun kerran sen maksoivatkin, joten he saavat tehdä sille, mitä haluavat. Ja hehän sen alunperin takapihalleen halusivat.
Infernon päätoimittajana voinet myös hieman asian ulkopuolelta valottaa Suomen metallimedioiden tilaa. Ilmeisesti levikki vain jatkaa kasvamistaan ja FME:n aikoihin nousitte jo sijalle 2 Suomen musiikkilehdissä, ellen väärässä ole?
- Näin todellakin pääsi käymään. Saavutus on historiallisessa valossa erittäinkin merkittävä, koska olemme käsitykseni mukaan ensimmäinen musiikkilehti, joka on onnistunut kampeamaan Soundin ja Rumban väliin. Toivottavasti tapahtunut ennakoi suomalaisen metallimedian nousua yleiselläkin tasolla ja tarjoaa vetoapua muillekin kentällä hääriville.
Vielä hetkeksi musiikkiin palaten, millä mielin seuraat yhä uusien ja uusien folk-henkisten metallibändien nousua kartalle? Niitähän on putkahdellut viimeisen parin vuoden aikana varsin riittämiin pinnalle?
- Riittämiin todellakin. Ei minua ainakaan kiinnosta kuulla enää uusia tuopinkilistely-yhteislaulumusiikkia soittavia bändejä, joilla ei ole mitään sanottavaa. En minä sitä ihmettele, että näille bändeille löytyy kuulijakuntansa, löytyyhän meillekin. Itse en vain hirveästi jaksa niistä innostua.
Lopunajan terveiset?
- Lopun aika ei ole vielä lähelläkään. Ostakaa Verisäkeet, niin se on edes vähän lähempänä.
Imperiumi.net / February 2007
Link
12.02.2007
Moonsorrow on yhtye, jonka tulevaa suuntaa lienee ulkopuolisten turha arvailla ja ennustaa. Verrattain kosketinvetoisen Kivenkantajan jälkeen kukaan ei olisi uskaltanut odottaa Verisäkeiden kaltaista aggressiivisuutta, eikä Viides luku – Hävitetty -albumin olisi kuvitellut tekevän näin suurta pesäeroa parin vuoden takaiseen edeltäjäänsä. Mutta kolkutellaanko nyt jo eeppisyyden limittejä, kuten levy-yhtiö Spinefarm mainoksissaan toteaa? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen vastaukset tarjosivat Sorvalin serkukset, Ville ja Henri.
Näin saavuttaa haastattelu loppunsa. Lopunajan aikoja käsitellään todellakin myös tuoreella Viidennellä luvulla. Albumin Jäästä syntynyt -osasesta löytyy rivi ”Auringon kuoleman syntyäkseen / Uusi maailma tarvitsee”. Jo Verisäkeet-albumin Pimeä-kappaleessa viittaukset olivat samansuuntaisia: "Kuolevan auringon alla kaikki on kaunista". Auringon valo matkaa maahan kahdeksassa ja puolessa minuutissa. Tuossa ajassa ehdit kuunnella kolmanneksen jommasta kummasta Viidennen luvun biisistä. Valo sammuu, musiikki jatkaa elämäänsä.
12.02.2007
Moonsorrow on yhtye, jonka tulevaa suuntaa lienee ulkopuolisten turha arvailla ja ennustaa. Verrattain kosketinvetoisen Kivenkantajan jälkeen kukaan ei olisi uskaltanut odottaa Verisäkeiden kaltaista aggressiivisuutta, eikä Viides luku – Hävitetty -albumin olisi kuvitellut tekevän näin suurta pesäeroa parin vuoden takaiseen edeltäjäänsä. Mutta kolkutellaanko nyt jo eeppisyyden limittejä, kuten levy-yhtiö Spinefarm mainoksissaan toteaa? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen vastaukset tarjosivat Sorvalin serkukset, Ville ja Henri.
| - Niinhän se menee. Tiedämme itsekin miltä seuraava levy todennäköisesti kuulostaa vasta, kun olemme kirjoittaneet osan sille tulevasta materiaalista. Yllätyksellinen elementti tuo lisää mielenkiintoa omaan toimintaan, ja voisin kuvitella sen tuovan lisää mielenkiintoa myös kuuntelijoille. Viides luku on toisaalta jotain aivan muuta kuin mikään, mitä olemme aiemmin tehneet, mutta toisaalta se myös kokoaa hieman kahden edellisen levyn ominaisuuksia samaan palettiin. Suurin eroavuus edelliseen levyyn ja aiempaan tuotantoomme yleensä on yltiöprogressiivinen lähestymistapa kappaleiden rakenteisiin. Emme me mitään pyörää kuitenkaan ole keksineet; tätä nimittäin tehtiin 70-luvulla aika paljonkin, kuittaa Ville. |
| Henri toteaa puolestaan, että ajatus vain kaksi raitaa sisältävästä albumista ei missään vaiheessa kauhistuttanut bändiä. Ainoa huolenaihe Henrin mukaan oli se, milloin biisit ilmoittaisivat olevansa valmiita, ettei levy veny vahingossa parituntiseksi. Myös Spinefarmilla oltiin yhtä mieltä siitä, että mieluummin levyllä kuulee kaksi hyvää biisiä kuin kuusi paskaa, kuten Henri asian ilmaisee. Ville kertoo, että potentiaalisista markkinointiongelmista huolimatta levy-yhtiön suhtautumisessa ei ilmennyt minkäänlaista varautuneisuutta Viidennen luvun suuntaan. |
| - Itsekin olisin odottanut jonkinlaista varautuneisuutta, mutta tosiasiassa kukaan talossa ei missään vaiheessa sanonut, että meidän pitäisi mennä johonkin toiseen suuntaan. Päinvastoin, siellä oltiin ensimmäisestä demonauhoituksesta lähtien aivan innoissaan, että tätä lisää! Ei voi kuin ihmetellä. Kuulijat puolestaan voivat ihmetellä niitä eeppisyyden limittejä, niitä kun tosiaan on nyt aika huolella kolkuteltu. Kyllä silloin pitäisi jo huolestua, jos Moonsorrow’n kohdalla mainoslause vihjaa, että nyt mentiin muuten todella pahasti yli. |
| Ville ja Henri ovat hieman eri kannalla siitä, kuinka voimakkaasti niitä eeppisyyden limittejä ollaankaan nyt kolkuteltu. Henri heittääkin ilmaan kysymyksen, onko kappaleiden pituus automaattinen osoitus niiden eeppisyydestä. Villen näkemys asiasta on se, että rajat pysyvät ylittämättöminä niin kauan kuin itsetarkoitukselliseen paisutteluun ei lähdetä. |
| - Itsetarkoitukselliseen paisutteluun meillä olisi ollut tilaisuus Kivenkantajan jälkeen, mutta jätimme sen kortin toistaiseksi käyttämättä. Se vedetään esiin vasta sitten kun oikeat ideat loppuvat. |
| Useammatkin kuuntelijat ovat varmasti leikkineet ajatuksella Moonsorrow’n heittäytymisestä yhteistyöhön vaikkapa kokonaisen sinfoniaorkesterin kanssa. Tällaiselle ajatukselle ainakaan Henri ei Moonsorrow'n kontekstissa kuitenkaan lämpene. |
| - En usko, että tulisimme koskaan käyttämään oikeaa orkesteria vaikka pystyisimmekin. Miksi? Samasta syystä kun emme todennäköisesti käyttäisi videoilla tanssivia homokääpiöitä – se ei mielestämme oikein istu musiikkiimme. Jotain kevyttä ja ehkä enemmän jopa irrallista olisi tietenkin hauska kokeilla, mutta se Wagner-osasto hevin päällä voidaan suosiolla jättää niille powermetallisteille. Ja jos totta puhutaan, henkilökohtaisesti hieman vierastan muutenkin orgaanista ja akustista klassista orkesteria keinotekoisen ja repivän metallijytinän päällä – vähän niin kuin hajuvesi ja lihapullat, laukoo Henri maustaen jutusteltuaan, ehm, maukkain metaforin. |
| Kieli on hallussa Moonsorrow’lla myös kollektiivisesti, sillä bändin voisi sanoa löytäneen omalaatuisen tapansa käsitellä niin ylenpalttista ennakkohypetystä kuin muitakin internetin lieveilmiöitä. Tällä viittaan luonnollisesti bändin disinformatiiviseen etukäteistiedotukseen kahden tuoreimman täyspitkänsä tiimoilta. Esimerkiksi metallimedian luotettavin, tai ainakin nopein, uutisankkuri Blabbermouth ehti nielaista Verisäkeitä edeltäneen hc-johdattelun koukkuineen päivineen. |
| - Itse asiassa suurin osa näistä jutuista liittyy bändin omituiseen - ja kenties, mutta vain kenties hieman lapselliseen – sisäpiirin huumoriin, eikä niitä ole alunperin tarkoitettu vittuiluksi kenellekään. Tottahan heti kun huomattiin, kuinka huhut leviävät ja kuinka ne tyhmimmätkin jutut tuntuvat menevän internetissä läpi – viitaten nimenomaan tähän Raah Raah Blääh -insidenttiin – alkoi itse kullakin virne nousta suupieliin ja sitä jo mietti, että mitäköhän seuraavaksi, hymähtää Ville. |
| On suoraan sanoen yllättävää, ettei Moonsorrow’n uskottavuus ole kärsinyt Lakupaavi- sivujuonteesta, tai muusta ulkomusiikillisesta huumorista. Tämän vastapainoksi bändin levyiltä ei ainakaan ulkopuolisin korvin löydy ns. musiikillista huumoria. Mutta löytävätkö sitä sisäpiiriläisetkään korvat? Henri ainakin Frank Zappa -fanina osaa epäilemättä arvostaa myös hullunhauskaa musiikillista neroutta. |
| - Onhan noissa aina se vaara, että joku ottaa nokkiinsa ja leimaa koko bändin jonkun Lakupaavi-vitsin takia. Kyse on kuitenkin nimenomaan ulkomusiikillisesta tyhmäilystä, jolla me vain välitämme ihmisille sen, että vaikka me otammekin musiikkimme äärimmäisen tosissaan, itseämme emme ota, tiivistää Ville. |
| - "Hullunhauska musiikillinen nerous" on kaksiteräinen miekka – itse en ikinä haluaisi kuulla mielestäni vakavan tai ideologisen bändin lähtevän sille polulle, mutta mikäli kyseisiä perversioita toteutetaan jossain toisessa projektissa, en näkisi sille mitään estettä. Ainakaan niin kauan, kun kummassa tahansa projektissa ei ratsasteta kummankaan maineella osallistujien itsensä toimesta. Lakupaavi ei kuitenkaan ole hullunhauskaa, musiikillista, eikä varsinkaan neroutta. Frank Zappa puolestaan on tämän kaiken pyhä kolminaisuus, alfa ja omega, selostaa Henri. |
| - Moonsorrow’n musiikillinen huumori rajoittuu aika pitkälti biiseissämme siellä täällä viljeltäviin pieniin "tribuutteihin", jotka on tarkoitettu yhtälailla itsellemme kuin kuulijoillemmekin poimittaviksi. Moni ei varmasti tosin pidä sitäkään hauskana, päättää Ville tämänkertaisen huumorituokiomme. |
| KENGÄNNAUHALÄHTÖISIÄ ONGELMIA |
 | Villen aktiviteetit musiikkijournalistina on nostettu esiin melkeinpä yhtä monessa haastattelussa kuin Moonsorrow’n eeppinen luonteenlaatukin, mutta lypsetään tästä lähteestä vielä yksi kysymys. Mihin loppuu kriitikko-Sorvali ja mistä alkaa lyyrikko/muusikko-Sorvali? Miten vuodet musiikkikriitikkona ovat vaikuttaneet siihen kriittisyyteen, jolla mies suhtautuu omiin musiikillisiin ja sanoituksellisiin tekemisiinsä Moonsorrow’ssa? Vai onko omiin tekemisiin lähtökohtaisesti mahdotonta suhtautua mitenkään kriittisesti tai objektiivisesti? - Periaatteessa olen aloittanut molemmat hommat samoihin aikoihin, ja ne ovat vain kulkeneet rinnakkaisia polkuja toisiinsa liiemmin vaikuttamatta. Omien tekemisteni suhteen olen aina ollut niin kriittinen, että välillä on tullut vastaan tilanteita, joissa mitään itse tekemäänsä ei haluaisi päästää eteenpäin. Levyjä arvostelen täysin eri lähtökohdista, koska ne eivät ole itse tekemiäni, ja vertaan niitä nimenomaan toisiin muiden tekemiin levyihin, enkä ole ajatellutkaan peilata mitään arvostelemaani levyä oman tuotantoni kautta. Vaikka teen molempia sujuvasti yhtä aikaa, musiikki ja journalismi pysyvät minun kirjoissani aina sen verran kaukana toisistaan, etteivät ne sotkeudu toisiinsa. Toinenhan on kuitenkin aina harrastus ja toisesta on tullut, ainakin haavekuvissa, ammatti, kertaa Ville tyhjentävästi. |
| Mitä muuten tulee kriittisyyteen, olen pistänyt merkille, että vastoin yleistä käsitystä siitä, että samalla levy-yhtiöllä majailevat bändit olisivat yhtä iloista perhettä, ja täten kritiikin yläpuolella, niin Ville kuin Henrikin ovat ilmaisseet suorat mielipiteensä julkisesti – Messulaudalla, totta kai – mm. juuri joistain Spinefarmin bändeistä. Tämä tai mikään muukaan asianhaara ei johtanut Spikefarmin ja Moonsorrow’n yhteistyön päättymiseen; päinvastoin, bändi jatkaa lafkalla ainakin seuraavat kaksi levyä. Mitkä seikat puolsivat päätöstänne jäädä Spinelle? Entä mitkä levy-yhtiön bändeistä tänä päivänä eniten miellyttävät Sorvalin serkuksia? |
| - Päätös vaati julmetusti kahvia, tupakkaa ja vuodatettuja kyyneleitä. Toisin sanoen tällä kertaa päätimme oikeasti neuvotella asiasta vähän syvemminkin kuin vain selata sopimuksen läpi ja laittaa siihen nimet alle. Spinelle jäämistä puolsi luonnollisesti sen helppous; tunnemme kaikki työntekijät henkilökohtaisesti ja voimme käydä toimistolla silloin kun siltä tuntuu, koska se sijaitsee kotikaupungissamme. Vaihtoehtojakin olisi kai ollut, mutta Spine pisti lopulta pöytään parhaan tarjouksen. Mitä Spinen bändeihin tulee, pidän oikeasti varmaan suurimmasta osasta ja monet lafkan julkaisut pyörivät soittimessa säännöllisesti. Viime vuonna kolahti eniten Kiukaan uusin, ja tänä vuonna saa tapahtua ihmeitä jos joku aikoo pistää Swallow The Sunia paremmaksi, ynnää Ville. |
| Henrin suosikkilistaa voisi kenties kuvailla puolueelliseksi tai tämän päivän Spine-rosteri mielessä pitäen vanhentuneeksi, eli syvimmät sympatiat vain kaikille subjektiivisuus- tai ajankohtaisuuspoliiseille. |
| - Henkilökohtaisesti Spinen bändeistä miellyttävät Rytmihäiriö, Beherit, Swallow the Sun ja Finntroll. Suurimman osan musiikki menee täysin sivuraiteille oman makuni kanssa, mutta löytyy sieltä myös bändejä, joita arvostan saavutuksiltaan kovastikin, vaikka en musiikistaan välttämättä juurikaan pidä. Näistä voidaan mainita esimerkkeinä Kiuas ja Children of Bodom. Spinelle jääminen oli sitä paitsi senkin takia siistiä, että Tenetzin kanssa voi kuunnella paskoja demoja ja juoda kaljaa hyvällä meiningillä, vaikka tuntia aiemmin on kiistelty raivokkaasti sopimusteknisistä asioista. ”Nothing personal, just business”, kuten sanotaan amerikaksi. |
| Aasinsilta seuraavaan aiheeseen ei kenties kestä sen painoarvoa, mutta olkoon. Kenties näin Saksan otettua ohjat EU-puheenjohtajamaana kyseinen aihe tulee joka tapauksessa esille hieman Imperiumia isommissakin medioissa. Kyse on siis nykysaksalaisten ärsyttävimmästä päähänpinttymästä; kansallissosialististen symbolien sun muun liitännäisen hautaamispyrkimyksestä. Yrittävät näemmä pyyhkiä pari vuosikymmentä kokonaan historiankirjoista. Siinäpä teille revisionismia kerrakseen. Suomalaiset bändit Tenhistä Hornaan ovat saaneet niskaansa perin aiheettomia syytteitä kansallissosialistisista taipumuksista, ja jopa uusnatsismista, johtuen kansallisromantiikan suuntaan taipuvista sanoituksista tai käyttämästään symboliikasta. Hornan tapauksessa osansa on myös bändiläisten vahvoilla mielipiteillä ja yhteyksillä NSBM-leimalla varustettuihin yhtyeisiin. Myös Moonsorrow’ta voisi tituleerata suomalaisuudesta ammentavaksi tai jopa kansallisromanttiseksi yhtyeeksi. Edellislevyn Karhunkynsi-kappaleen lainatakseni "Puitani koura kyltymätön repii juuriltaan / Kuka valtakuntani rajoja käydä uskaltaa". Samaisen levyn kiitoksista löytyy Henrin kohdalta epäilyttävä sanapari "nature – heritage" Kuten arvata saattaa, myös Villellä ja Henrillä on omat kokemuksensa tästä ajojahdista. |
| - Kuten Seppo Räty sanoisi, "Saksa on paska maa". On täysin ymmärrettävää, miksi kaikki vähänkin kansallishenkinen on aikoinaan kauhistuttanut saksalaisia, mutta on täysin käsittämätöntä, että maa, jota hallitsevat 20 vuotta sodan jälkeen syntyneet ihmiset, kieriskelee edelleen samoissa menneisyyden tuskissa. Ja se sotahan on syypää kaikkeen, mistä meitäkin on vähän väliä syytetty. Miksaajamme meinasi joutua Euroopan-rundilla tappeluun, koska hänellä oli päällään meidän paitamme, jota koristaa iso aurinkoristi – siis sama vähintään 3000 vuotta vanha symboli, jonka yksi itävaltalainen otti hetkeksi omaan käyttöönsä. Yksi paitamalleistamme vedettiin Saksassa markkinoilta, koska logossamme oleva Skandinavian ensimmäisessä aakkostossa esiintynyt S-riimu on "laiton". En muuten tiedä, miksi he iskivät silmänsä juuri siihen paitaan, koska meillähän on käsittääkseni logo jokaikisessä mallissa... No joo, näitähän löytyy. Aina jossain on joku valopää, joka luulee meidän edustavan jotain, jota emme todellakaan edusta, tiputtaa Ville. |
| - Tämä nykypäivän metallibändien natsiajojahti rupeaa pikkuhiljaa saamaan jo wiesenthalmaisia piirteitä. Yhtyeeseen nimeltä Moonsorrow mahtuu monenlaisia poliittisia mielipiteitä ja äärimmäisen tiukkoja humalaisia keskusteluja, mutta vaikka uskonnon kanssa jaamme paljonkin samanlaisia tuntemuksia, yhteistä poliittista linjaa meillä ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan. Monet edustamamme asiat saattavat mennä yksiin tiettyjen suuntausten kanssa ja olemme monista asioista erittäinkin paljon samalla kannalla. Kukaan bändistä ei tunnustaudu jonkun spesifisen aatteen umpimieliseksi kannattajaksi, mutta joskus ulospäin yksinkertaisilta näyttävät asiat eivät ole niin simppeleitä mitä luulisi... tai sitten ovat, tapauksesta riippuen. Oletamme tietenkin jokaisen bändistä kiinnostuneen muodostavan oman, henkilökohtaisen poliittisen mielipiteensä itse ilman, että yrittää sen tueksi löytää ryhmästämme jotain sellaista, mitä toivoo löytävänsä, jatkaa Henri, jolla on kertoa aiheesta myös humoristinen anekdootti. |
| - Keski-Euroopan meiningistä pitää mainita sen verran, että itse meinasin joutua ongelmiin Itävallassa kengännauhojeni takia paikallisen Antifa-jampan kanssa, mikä oli vähintäänkin hämmentävää. |
| Mitäpä tähänkään lisäisi muuta kuin: MOT. |
| MATKA MUUALLE |
| Lukemissani Viides luku – Hävitetty -albumin arvosteluissa ei ole säästelty ylisanoja tai pihtailtu vertailuja niin mustan metallin kuin progressiivisen rockinkaan legendoihin. Samassa lauseessa saattavat rinta rinnan ilmetä King Crimson ja Borknagar tai Bathory ja Yes. |
| - Heh, tulla mainituksi kummassa tahansa yllä olevista esimerkkilauseista on suuri kunnia. Oudoltahan se saattaa bändiin perehtymättömän silmissä aluksi näyttää, mutta kai tämä on vain keinomme rikkoa genreihin sidottuja myyttejä. Moonsorrow’n leirissä on aina kuunneltu sujuvasti niin black metalia kuin progeakin, eikä siinä pitäisi olla mitään ihmeellistä, ynnäilee Ville bändin suhtautumista legendavertailuihin. |
| Henrin näkemys progesta vastaa mittavassa määrin omaani – tuntuu nimittäin siltä, että kaikki vaikkapa kaksinumeroisille minuuttilukemille yltävät biisit tai akustista kitaraa käyttävät metallibändit ovat ykskantaan "progea". |
| - Nähtävästi tuo proge- vertaus on tullut jäädäkseen. Jotenkin vaan tuntuu, että nykypäivän journalismissa ja fanikulttuurissa progevaikutteet metallibändeillä ovat "itsestäänselviä" mikäli musiikkissa on joko omituinen sointu siellä täällä, yksi 7/8-juttu tai vähän pidempi biisi. Nämä vaikutteet muuttuvat joidenkin päässä vähän turhankin dominoiviksi. Moonsorrow’n tapauksessa en toki puolustele mitään, sillä onhan meiltä löytynyt niitä progejuttuja jo tokalta demolta lähtien. Itselleni ei putoa "uusi" proge oikeastaan tippaakaan, ja vanhemmasta kamastakin lähinnä vain se kiltimpi puoli, missä panostetaan enemmän tematiikkaan, sovituksiin, puntaroi Henri nostaen samalla esiin viitteitä klassiseen musiikkiin sekä käsitteisiin, kuten päällekkäisyys ja harmoniat. TJEU-tyyppisenä heittona Henri mainitsee King Crimsonin In the Court of the Crimson Kingin, Gentle Giantin Three Friendsin sekä Jethro Tullin Heavy Horsesin. |
 | Moonsorrow’n kohdalla minun tekisi mieli jättää progeviittaukset vähemmälle ja keskittyä siihen rakenteelliseen samankaltaisuuden, jonka etenkin Viides luku jakaa Arvo Pärtin kaltaisten klassisten nykysäveltäjien kanssa. Vähän niin kuin Viidennessä luvussa, myöskään Pärtin sävellyksissä, kuten Litanyssa ja Fratresissa, ei ensikuulemalla tunnu tapahtuvan mitään kummallista. Korva ei yksinkertaisesti pysty poimimaan musiikista yksittäisiä soittimia, ääniä tai teemoja. Sen sijaan sävellys hahmottuu kokonaisuudeksi, kliseisesti sanottuna joksikin osiensa summaa merkittävämmäksi. Bändin sävellysvastaavan, Henrin suhde klassiseen musiikkiin on ollut pitkä ja myrskyisä. - Olen opiskellut klassista musiikkia vuodesta 1982, joten eipä sitä koira karvoistaan pääse mihinkään, vaikka tottakai murrosiässä ko. musiikkia tulikin vihattua syvästi. Pärt-vertaus on allekirjoittaneelle suuri kunnianosoitus, sillä arvostan hänen teoksiaan mitä suurimmissa määrin: klassisen orkesterimusiikin ja varsinkin minimalismin yksi hienoimpia juttuja on mielestäni se, kuinka erilaisilla päällekkäissovituksilla ja teemoilla saadaan punottua kuulijalle päättymätön verkko, jossa eri teemat ja linjat kulkevat välillä dominoiden, välillä kadoten ja välillä yhdessä saumattomasti muodostaen kuitenkin eheän kokonaisuuden, johon kuulija ikään kuin uppoaa. Se on kuin tunnetila, matka muualle. Uusi maailma. Ja jos joku löytää Moonsorrow’n musiikista jotain samaa, olen syvästi otettu. |
| Uuden levyn soundi häviää kenties raakuudessa Verisäkeille, mutta voittaa sen selkeästi kokonaisvaltaisuudessa. Juuri tämä seikka on suurelta osin vaikuttamassa yllä mainittuihin Pärt-mielleyhtymiin. Verisäkeet-sessioissa yksi referenssilevyistä oli tiettävästi Borknagarin omaperäiseltä soundaava debyyttilevy. Oliko studiossa tällä kertaa moisia soundipoliittisia suunnannäyttäjiä? |
| - Loppujen lopuksi, Borknagarin debyytillä on mielestäni erittänkin tavanomainen soundi aikakauteen – ja paikkaan nähden, heh. Itseäni vaan viehättää siinä eniten se kokonaisuus, joka on erittäin onnistunut osiensa summa. Studioreferensseinä meillä oli tällä kertaa mm. Enslavedin Frost, Katatonian eka ja ne iänikuiset Borknagarin eka ja Hades, jotka ovat olleet itse asiassa mukana joka ikisellä studiokeikalla. Mutta kuten aina, loppujen lopuksi niillä ei ollut mitään virkaa enää parin ensimmäisen päivän jälkeen, vaan soundi alkoi muodostamaan itse itseään päässämme. Olisi jotenkin tylsää mennä studioon ja yrittää tehdä tasan samansoundinen levy kuin jollain toisella bändillä on jo, oli kyseessä sitten mikä tahansa klassikko. Toisaalta, jos meikä on miksaamassa niin voi olla varma, että soundi on vähintäänkin outo, naurahtaa Henri. |
| Henriä voisi studiossa ja etenkin biisinkirjoitusvaiheessa kutsua Moonsorrow’n sieluksi, mutta keikoilla ei miestä juurikaan enää näy. Bändi varamiehineen ehtikin vuoden alussa piipahtaa pikaisella Kanadan-rundilla, jota seuraa paraikaa käynnissä oleva Suomen-kiertue. - Kävimme Kanadassa jo alkuvuodesta 2006, ja sikäläinen keikkajärjestäjä ilmeisesti innostui touhusta niin, että päätti kutsua meidät pienoiskokoiselle turneelle maahansa. Sitä en tiedä, mistä kyseinen järjestäjä oli alunperin saanut idean pyytää meidät sille ensimmäiselle keikalle. Odotukset ovat ristiriitaiset, sillä viime keikalla Montréalissa tosin oli aivan tajuton meininki, mutta nyt mukana on mm. kaksi Hämeenlinnan kokoista kaupunkia, joissa meidän kohdeyleisömme tuskin on kovinkaan mittava. Nähtäväksi jää. Joka tapauksessa, matkailu avartaa, toteaa Ville. - Keikkailu ei tosiaan ole meikäläisen heiniä. Olen tosin ilmoittanut, että heti kun keksitään "Beam me up, Scotty" -tyyppinen ratkaisu, niin tulen mielelläni kaikille keikoille. Aiemmin stressistä johtuneen hermoromahduksen läpikäyneenä perheellisenä miehenä, joka vihaa lentämistä ja käy päivätöissä, ei odotukset ja realiteetit oikein kohtaa, heh. Joka tapauksessa, aika näyttää miten paljon aion osallistua keikkailuun tänä vuonna, ja mikäli estyn tulemasta, luottomies ja hyvä ystävä Janne Rytmihäiriöstä hoitaa homman taidolla ja tyylillä, kiittelee Henri ystäväänsä. |  |
Hard & heavy / May 2007
English: Link 1 | Link 2
Serbian: Link 1 | Link 2
Monarch: Well, since your last „V: Havitetty” album has been released recently, tell me, what do you think about Jim Carey and his movies? :) Did you watch an Ace Ventura film? :D
Marko: Excellent movies all of them!
Monarch: Ok, now be serious. When did the composing of songs for new album start, how long did it take, and tell how that process of making album going in MoonSorrow band?
Marko: I think the first ideas for these new songs came in the beginning of 2006 but the actual writing process started in March/April 2006. So it was written quite quickly. The arrangements took most of the time. Mostly it’s Henri who’s responsible for the music. I’ve contributed him since Voimasta… album and we work with the arrangements together heavily before rehearsing with the other band. Ville writes all the lyrics.
Monarch: In which studio did you record? Who was the producer?
Marko: At Tico-Tico studio where we have recorded all our albums. Produced by Henri Sorvali.
Monarch: What is the most exhausting thing at making an album? And what do you hate the most about it?
Marko: After the recording and mixing the most irritating is the waiting of the release date. The best thing is to record the drums and backing vocals / choirs.
Monarch: How do you know that album is 100% finished?
Marko: Well, usually it is finished when Henri says so.
Monarch: How much is, by your opinion, „V: Havitetty” original album, and how much do you care about making an original music?
Marko: I think Hävitetty has the least rip-off material of all our albums, hehe! Of course this time we tried to do something very different from the music you hear everyday. And I think we succeeded very well!
Monarch: What’s the story of album? Does it have a message, and stuff?
Marko: There’s an end-of-the-world concept through the whole album. It reflects the old beliefs that the new world will be born after the old one dies and it’s kind of adapted into this day. Just watch the news and you know what it is all about. Most of it is Ville’s feelings and some mythological symbolics.
Monarch: How much time do you need to get an idea into work? That is, how much time do you need from getting an idea to finishing a project?
Marko: Usually it takes half a year from the very start to finish an album.
Monarch: What takes you more time, "spiritual creating" or technical part?
Marko: Spiritual part naturally. Playing comes just naturally. We hardly ever rehearse.
Monarch: How do you feel when you finish some of your project? Do you feel release or you're sorry for finishing something for what you binded during the creation? And, when it's all over, and in stores, do you wish to change any part, play something in a different way, or cut something out??
Marko: We’ve always been satisfied and proud of our work and we still are proud of our past albums. Of course there are things we could do better now but that’s our history and it reflects how things were at that time. For example our 2nd album has some very good songs but the sound production was rushed because the lack of time in the studio. Today we have much better studio budget and that can be heard from the result too.
Monarch: You’re on tour now… So, how is that going? Are the reactions on the new material good? How do you usually warm up before the show?
Marko: The European tour ended a couple of weeks ago. It went really well. It was nice touring with our fellow countrymen Swallow The Sun. I really like playing the new material live. It can be boring to some people in the audience and especially for those who still think we’re just a folk metal band, haha! Warm-up? Nothing special, just pour some blood over ourselves and go berserk on stage!
Monarch: From which country do you get the best reactions?
Marko: Holland, Switzerland, Hungary, Czech…
Monarch: What’s your grade about today’s metal scene, and whose metal are you into the most?
Marko: I don’t follow the scene of today so much. I listen to so many different kind of music (prog, ambient, elektro, soundtracks, punk, jazz….) besides metal. I’m not so much into black metal. I think it’s quite boring. I prefer old school Scandinavian death metal (Entombed, Dismember, Unleashed…) or some American bands (Autopsy, Death, Obituary…). It’s still nice to bang your head with those classics. But more and more I’m losing my way out to different styles of music. Out from metal. Maybe I’m just getting old, haha!
Monarch: If a ghost from a lamp appears and asks you about three wishes, which would they be?
Marko: 1. Peace in the world, 2. Free beer everywhere, 3. Autopsy reunion :D
Monarch: That would be all for now. Thank you a lot for interview. Do you maybe have some (wise) message to our readers?
Marko: Wise indeed, buy “V:Hävitetty” because it will crush you anyway! Thx for the intie. Cheers & mosh!
Monarch of the Mighty Darkness
(03.05.2007.)
„V: Havitetty” je novo čedo sastava Moonsorrow koje je izbacio izdavač Spinefarm Records. O ovom albumu, Marko T. govori.
Monarch: Pa, pošto je album „V: Havitetty” nedavno izdat, reci mi, šta misliš o Jim Carey-u i njegovim filmovima? :) Jesi li gledao Ace Ventura film? :D
Marko: Svi njegovi filmovi su genijalni!
Monarch: OK, a sada budi ozbiljan.
Kada je komponovanje pesama za novi album počelo, koliko je trajalo, i reci kako obično taj process kreiranja albuma teče u Moonsorrow taboru?
Marko: Mislim da su prve ideje za ove nove pesme došle negde početkom 2006-e godine, ali je konkretan process pisanja započet u Martu/Aprilu 2006-e. Pa, bilo je napisano vrlo brzo. Aranžmani su zahtevali najviše vremena. Najčešće je Henri onaj ko je odgovoran za muziku. Radim s njim još od Voimasta… albuma i radimo zajedno na aranžmanima. Ville piše sve tekstove.
Monarch: U kojem ste studiu snimali i ko je bio producent?
Marko: At Tico-Tico studio, gde smo snimali sve naše albume. Produkciju je radio Henri Sorvali.
Monarch: Šta je za tebe najiscrpljujuća stvar kod pravljenja albuma? I šta najviše ne voliš oko svega toga?
Marko: Posle snimanja i miksovanja najiritirajuća stvar je čekanje datuma izdavanja. Ali najbolja stvar je snimanje bubnjeva kao i pratećih vokala / horova.
Monarch: Kako znaš da je album 100% gotov?
Marko: Pa, obično je završen kada Henri kaže da je završen.
Monarch: Koliko je po tvom mišljenju „V: Havitetty” originalan album, i da li ste ti uopšte trudiš da napraviš originalnu muziku?
Marko: Mislim da je Hävitetty bar najmanji promašaj od svih naših albuma, hehe!
Ovog puta smo se trudili da napravimo nešto drugačije od muzike koju čujes svakog dana. Mislim da smo dosta uspeli u tome!
Monarch: Koja je priča albuma?
Marko: Tu je “end-of-the-world” koncept kroz ceo album. On reflektuje stara verovanja da će novi svet biti rođen tek posle umiranja starog, kao i njegovog roda. Samo gledaj vesti i znaćeš o čemu je sve. I, veći deo Ville-ovog osećaja, i ponešto mitoloških simbola ima.
Monarch: Koliko ti vremena treba, da ideju sprovedeš u delo? Tj. koliko ti vremena treba od ideje do gotovog projekta?
Marko: Obično je to oko pola godine, od samog starta do završavanja albuma.
Monarch: Da li ti više vremena treba za “duhovno stvaralaštvo”, ili za tehničko sprovođenje ideje u praktično delo?
Marko: Spiritual part naturally. Playing comes just naturally. We hardly ever rehearse. Duhovno stvaralaštvo. Sviranje dođe prirodno. Teško da ikada vežbamo.
Monarch: Kako se osećaš kad “staviš tačku” na neki svoj projekat? Osećaš li olakšanje, ili ti je žao što si završio nešto, za šta si se vezao u toku stvaranja? I, kad je sve gotovo, u prodavnicama, da li ti se desi da poželiš da neki deo promeniš, odsviraš na nekii drugačiji način, ili nešto izbaciš??
Marko: Uvek smo bili zadovoljni i ponosni našim radom i još uvek smo ponosni na naše stare albume. Naravno da ima stvari koje bismo uradili bolje, ali to je sada naša istorija i ona reflektuje kako su neke stvari tada bile. Na primer, naš drugi album ima veoma dobre pesme ali je produkcija loša zbog nedostatka vremena u studiu, jer je sve snimano kao u nekakvoj žurbi. Danas imamo veći studio budžet što se može čuti iz današnjeg rezultata.
Monarch: Sada ste na turneji, pa, kako ide s tim? Jesu li rekacije na novi album dobre? I kako se obično zagrevate pre nastupa?
Marko: Evropska turneja je zapravo nedavno završena. Sve je prošlo stvarno dobro. Bilo je lepo biti na turneji sa našim drugarima Swallow the Sun. Stvarno sam uživao dok sam svirao novi materijal. Mada, možda je bilo dosadno nekima iz publike, posebno onima koj
Monarch of the Mighty Darkness
(03.05.2007.)
Serbian: Link 1 | Link 2
ENGLISH VERSION
Monarch: Well, since your last „V: Havitetty” album has been released recently, tell me, what do you think about Jim Carey and his movies? :) Did you watch an Ace Ventura film? :D
Marko: Excellent movies all of them!
Monarch: Ok, now be serious. When did the composing of songs for new album start, how long did it take, and tell how that process of making album going in MoonSorrow band?
Marko: I think the first ideas for these new songs came in the beginning of 2006 but the actual writing process started in March/April 2006. So it was written quite quickly. The arrangements took most of the time. Mostly it’s Henri who’s responsible for the music. I’ve contributed him since Voimasta… album and we work with the arrangements together heavily before rehearsing with the other band. Ville writes all the lyrics.
Monarch: In which studio did you record? Who was the producer?
Marko: At Tico-Tico studio where we have recorded all our albums. Produced by Henri Sorvali.
Monarch: What is the most exhausting thing at making an album? And what do you hate the most about it?
Marko: After the recording and mixing the most irritating is the waiting of the release date. The best thing is to record the drums and backing vocals / choirs.
Monarch: How do you know that album is 100% finished?
Marko: Well, usually it is finished when Henri says so.
Monarch: How much is, by your opinion, „V: Havitetty” original album, and how much do you care about making an original music?
Marko: I think Hävitetty has the least rip-off material of all our albums, hehe! Of course this time we tried to do something very different from the music you hear everyday. And I think we succeeded very well!
Monarch: What’s the story of album? Does it have a message, and stuff?
Marko: There’s an end-of-the-world concept through the whole album. It reflects the old beliefs that the new world will be born after the old one dies and it’s kind of adapted into this day. Just watch the news and you know what it is all about. Most of it is Ville’s feelings and some mythological symbolics.
Monarch: How much time do you need to get an idea into work? That is, how much time do you need from getting an idea to finishing a project?
Marko: Usually it takes half a year from the very start to finish an album.
Monarch: What takes you more time, "spiritual creating" or technical part?
Marko: Spiritual part naturally. Playing comes just naturally. We hardly ever rehearse.
Monarch: How do you feel when you finish some of your project? Do you feel release or you're sorry for finishing something for what you binded during the creation? And, when it's all over, and in stores, do you wish to change any part, play something in a different way, or cut something out??
Marko: We’ve always been satisfied and proud of our work and we still are proud of our past albums. Of course there are things we could do better now but that’s our history and it reflects how things were at that time. For example our 2nd album has some very good songs but the sound production was rushed because the lack of time in the studio. Today we have much better studio budget and that can be heard from the result too.
Monarch: You’re on tour now… So, how is that going? Are the reactions on the new material good? How do you usually warm up before the show?
Marko: The European tour ended a couple of weeks ago. It went really well. It was nice touring with our fellow countrymen Swallow The Sun. I really like playing the new material live. It can be boring to some people in the audience and especially for those who still think we’re just a folk metal band, haha! Warm-up? Nothing special, just pour some blood over ourselves and go berserk on stage!
Monarch: From which country do you get the best reactions?
Marko: Holland, Switzerland, Hungary, Czech…
Monarch: What’s your grade about today’s metal scene, and whose metal are you into the most?
Marko: I don’t follow the scene of today so much. I listen to so many different kind of music (prog, ambient, elektro, soundtracks, punk, jazz….) besides metal. I’m not so much into black metal. I think it’s quite boring. I prefer old school Scandinavian death metal (Entombed, Dismember, Unleashed…) or some American bands (Autopsy, Death, Obituary…). It’s still nice to bang your head with those classics. But more and more I’m losing my way out to different styles of music. Out from metal. Maybe I’m just getting old, haha!
Monarch: If a ghost from a lamp appears and asks you about three wishes, which would they be?
Marko: 1. Peace in the world, 2. Free beer everywhere, 3. Autopsy reunion :D
Monarch: That would be all for now. Thank you a lot for interview. Do you maybe have some (wise) message to our readers?
Marko: Wise indeed, buy “V:Hävitetty” because it will crush you anyway! Thx for the intie. Cheers & mosh!
Monarch of the Mighty Darkness
(03.05.2007.)
SERBIAN VERSION (incomplete, for some unknown reason)
„V: Havitetty” je novo čedo sastava Moonsorrow koje je izbacio izdavač Spinefarm Records. O ovom albumu, Marko T. govori.
Monarch: Pa, pošto je album „V: Havitetty” nedavno izdat, reci mi, šta misliš o Jim Carey-u i njegovim filmovima? :) Jesi li gledao Ace Ventura film? :D
Marko: Svi njegovi filmovi su genijalni!
Monarch: OK, a sada budi ozbiljan.
Kada je komponovanje pesama za novi album počelo, koliko je trajalo, i reci kako obično taj process kreiranja albuma teče u Moonsorrow taboru?
Marko: Mislim da su prve ideje za ove nove pesme došle negde početkom 2006-e godine, ali je konkretan process pisanja započet u Martu/Aprilu 2006-e. Pa, bilo je napisano vrlo brzo. Aranžmani su zahtevali najviše vremena. Najčešće je Henri onaj ko je odgovoran za muziku. Radim s njim još od Voimasta… albuma i radimo zajedno na aranžmanima. Ville piše sve tekstove.
Monarch: U kojem ste studiu snimali i ko je bio producent?
Marko: At Tico-Tico studio, gde smo snimali sve naše albume. Produkciju je radio Henri Sorvali.
Monarch: Šta je za tebe najiscrpljujuća stvar kod pravljenja albuma? I šta najviše ne voliš oko svega toga?
Marko: Posle snimanja i miksovanja najiritirajuća stvar je čekanje datuma izdavanja. Ali najbolja stvar je snimanje bubnjeva kao i pratećih vokala / horova.
Monarch: Kako znaš da je album 100% gotov?
Marko: Pa, obično je završen kada Henri kaže da je završen.
Monarch: Koliko je po tvom mišljenju „V: Havitetty” originalan album, i da li ste ti uopšte trudiš da napraviš originalnu muziku?
Marko: Mislim da je Hävitetty bar najmanji promašaj od svih naših albuma, hehe!
Ovog puta smo se trudili da napravimo nešto drugačije od muzike koju čujes svakog dana. Mislim da smo dosta uspeli u tome!
Monarch: Koja je priča albuma?
Marko: Tu je “end-of-the-world” koncept kroz ceo album. On reflektuje stara verovanja da će novi svet biti rođen tek posle umiranja starog, kao i njegovog roda. Samo gledaj vesti i znaćeš o čemu je sve. I, veći deo Ville-ovog osećaja, i ponešto mitoloških simbola ima.
Monarch: Koliko ti vremena treba, da ideju sprovedeš u delo? Tj. koliko ti vremena treba od ideje do gotovog projekta?
Marko: Obično je to oko pola godine, od samog starta do završavanja albuma.
Monarch: Da li ti više vremena treba za “duhovno stvaralaštvo”, ili za tehničko sprovođenje ideje u praktično delo?
Marko: Spiritual part naturally. Playing comes just naturally. We hardly ever rehearse. Duhovno stvaralaštvo. Sviranje dođe prirodno. Teško da ikada vežbamo.
Monarch: Kako se osećaš kad “staviš tačku” na neki svoj projekat? Osećaš li olakšanje, ili ti je žao što si završio nešto, za šta si se vezao u toku stvaranja? I, kad je sve gotovo, u prodavnicama, da li ti se desi da poželiš da neki deo promeniš, odsviraš na nekii drugačiji način, ili nešto izbaciš??
Marko: Uvek smo bili zadovoljni i ponosni našim radom i još uvek smo ponosni na naše stare albume. Naravno da ima stvari koje bismo uradili bolje, ali to je sada naša istorija i ona reflektuje kako su neke stvari tada bile. Na primer, naš drugi album ima veoma dobre pesme ali je produkcija loša zbog nedostatka vremena u studiu, jer je sve snimano kao u nekakvoj žurbi. Danas imamo veći studio budžet što se može čuti iz današnjeg rezultata.
Monarch: Sada ste na turneji, pa, kako ide s tim? Jesu li rekacije na novi album dobre? I kako se obično zagrevate pre nastupa?
Marko: Evropska turneja je zapravo nedavno završena. Sve je prošlo stvarno dobro. Bilo je lepo biti na turneji sa našim drugarima Swallow the Sun. Stvarno sam uživao dok sam svirao novi materijal. Mada, možda je bilo dosadno nekima iz publike, posebno onima koj
Monarch of the Mighty Darkness
(03.05.2007.)
Thrash and Riot / June 2007
Link (English) | Link (German)
Live Interview
29.06.2007
Kaisaniemipuisto Helsinki
At Tuska Festival Henri Sorvali, the mastermind behind Moonsorrow who usually doesn't tour with Moonsorrow, took part in the gig. So, we had the chance to do an interview with him and his brother Ville. We talked about broken bones and other things that happend during their career.
finnbands: For those who don't know Moonsorrow please describe your band and your musical style in a couple of words.
Henri: We play long songs, we use shit load of distortion and we hate people.
Ville: That's true.
Henri: (to Ville) Your turn.
Ville: I refuse to comment.
finnbands: You've recently been touring with Swallow the Sun and Debauchery. How was the tour?
Henri: I wasn't on tour.
Ville: It was great in all acpects. Nice group of people to travel with in the same bus for three weeks and lots of fine gigs. Some not so fine ones but that happens on every tour anyway. Nice sightseeing around the different cities and lots of tourist pictures.
finnbands: How are the audiences in the different countries? Are there differences for example in Finnland, Germany or Italy?
Ville: I don't really know. It varies there's no real pattern you can follow actually. In some countries you can predict how it's gonna be. Like in Hungary where it's always crazy like hell and we had one gig in Italy there were only hundred in a hall that could take a thousand that looked weird.
finnbands: How did you like todays show?
Ville: It was great!
Henri: It was pain in the ass cause I was handicaped.
finnbands: Handycaped, why?
(both start to laught)
Henri: Because a couple of band members were seriously injured and we still managed to play the gig.
finnbands: What means seriously injured?
Henri: In Markus case his leg was swollen to the size of my leg. He was bitten by some weard bug when he was up north. At the moment his leg is like a tree and he can barely walk. For myself I broke a couple of ribs last week.
finnbands: Oh my god.
Henri: This day I have been mostly in painkillers.
Ville: (Grinning) And he wasn't drunk at that time.
Henri: No, I wasn't drunk at all. (both are laughing)
finnbands: That's when the worst accidents happen.
Ville: He was drunk.
Henri: No, actually I was completey pissed and dropped one meter into a cable box which was made of wood and metal. But things happen and people die.
finnbands: That sounds really bad.
Henri: Try to sleep one night in my pants. No, no that's probably too dirty. I mean like try to imagine yourself waking up every hour from pain.
Ville: That's everyday in this band.
Henri: It's always pain and the next day we will play 'The Cure' covers (to Ville) and you will become the next Robert Smith (laughter).
finnbands: Your can already look back on a bit longer carrer, is there anything you did that you would say it was a big mistake?
Henri: The first album.
Ville(interrupting): In the beginning our first record deal.
Henri: Not the album but the deal.
Ville: We were young and we had to learn and we learned quite fast.
Henri: We were young and we needed the money. (laughter)
We made is shit deal with a shit company who ripped us off.
But in the end if we wouldn't have made this shit deal we would not be here.
So, after all experiences imagine doing three records for Plasmatica Records.
Ville: (with forced smile) Oh.
finnbands (to Ville): I heard you are studying at the moment. How far is your study?
Ville: I haven't been studying for almost three years now. But still hanging on the phone that I could return there one day.
Henri: Future mathmatics teacher.
Ville: I just found that working is much more profitable.
finnbands: So, are you just musicians or do you also have normal dayjobs?
Ville: I have several.
Henri: Let's put it this way: I work in the games industry. It's a long story. You will have a laugh about it because I work in mobile games industry. It's always cool to say 'I work in the games industry' (caugh) mo (caugh) bile games industry (grinning). My normal dayjob is to be sound designer. That's it.
finnbands: What about your best moment on stage or excellent shows you remember?
Ville: Best moments on stage? Hm. One of them happend last week in Belgium. When I realised...
Henri (cuts him off): You are somehow naked. (laughs)
Ville: Yeah, it felt like that. A couple of moments before the intro started I went to check behind the curtain what it is like in the tent and I realised that the tent that had a capacity of ten thousand people was totally full and there were also people outside as well. Then I was like 'What the fuck am I doing here?'
Henri: Meanwhile I was having beers.
Ville: No, it was really great to see so many people on our gig. That never happend before.
finnbands: And one of the worst moments when touring with Moonsorrow.
Ville: We had a lot.
Henri: Norway.
Ville: Yeah, Norway.
Henri: We started to drink at 10 a.m. or something.
Ville: We started to drink when we arrived there.
Henri: And we had to play at 1 o'clock in the morning. We drank like 14 hours, beer and booze and then we went on stage and after the gig when we played like crap we all started to accuse eachother of playing bad. I had a fist fight with Ville and Ville had a fist fight with Mitja and then we got more drunk an settled the thing.
Ville: He actually had a broken jaw bone.
Henri: Oh, that's true. I didn't remember that. The drummer hit me on the head.
Ville: But it was a joke fight.
Henri: Yeah, it was a joke fight. We were wrestling and on some point I had my jaw as hanging freely like not beeing in tension and he accidently put his elbow upwards to my jaw. My teeth went in my lip like half a centimetre. I still have a scar there and I couldn't speak properly for five days.
Ville: But at least he got silenced because during the show day he was talking so much and we got fed up of all the taking. So, we decided that we have to be silent for thirty minutes. It was a challenge and to emphasis the whole thing we also shut down the lights and just had a candle.
Henri: And suddenly the Norwegian gig arranger came to the room. He opend the door and asked 'Do you guys want a beer?' And we were sitting there like this. He was like 'Okaay' and shut the door and left. We are Finnish we don't like to talk.
finnbands: Yeah, he must have thought this.
finnbands: You just released your Album in the beginning of the year but do you already have some new material?
Both: No.
Henri: There's never new material you try. When we start to go for a studio album it's always from the scratch and you can never predict what the next album will sound like. We've done some stuff a couple of weeks ago. That was in vein of an earlier album but just made for fun. Let's see if the material will ever be used. As I said when we go for the studio we always start from the scratch and what ever we like to listen to at that moment it will affect our songwriting. There are a lot of 'The Cure' influences. Poor Robert Smith. I mean he must be really poor in live not monetarily but c'mon this guy has been singing for 25 years how crappy everything is.
Ville: Maybe it is and he's the only one who can see the truth. (laughter)
Henri: This mansion with playboy chicks and pool doesn't bring me happiness what can I do? Write more songs and get more money. (laughter) I like Robert Smith.
finnbands: So, I'm done with my questions. Is there something you want to say to...
Henri (interrupting): We can go on praising Robert Smith for half an hour!
Ville: Can I ask you a question?
finnbands: Yes.
Ville: Did you enjoy the finnish summer? (laughter)
[Editors Note: The weeks before the weather was rainy and chilly with just a few days of sunshine ]
finnbands: Not this year! But we had the same weather in Germany. So, what can you do...
Henri: But at least we don't have this things here that we in Finnish call 'saksan ampiaiset'
finnbands: What's that?
Henri: German wasps.
finnbands: You mean the big ones.
Henri: Yeah, they are so bad so we had to call them not regular wasps but German wasps. They are evil.
finnbands: We have a different name for them but I can't remember the English name right now. In German they are 'Hornissen'
Henri: Ah, Hornets.
Ville: He loves all kind of bugs and things like this. (grinning)
Henri: I've been in our parents summer cottage three weeks ago and even I've been there many times before it was always fun. But this summer the hornets, this fucking beasts, not the German ones but the Finnish equivalent had built a couple of nests underneath the door. So when we were sitting outside eating it was living hell for me because I'm scared, I hate them and I'm allergic to them. The combination of those three is hell.
Ville: I hope you get something out of it.
finnbands: I hope so too. Especially because the background noise is so loud. Thank you very much for the interview.
Das Tuska Festival war eine der wenigen Shows bei denen Mastermind Henri Sorvali, der normalerweise nicht mit auf Tour kommt, selbst in die Saiten griff. Wir hatten die Chance, ein Interview mit ihm und seinem Bruder Ville zu machen.
finnbands: Für alle die Moonsorrow noch nicht kennen, bitte beschreibt eure Band und euren Musikstil in kurzen Worten.
Henri: Wir spielen lange Songs, wir verwenden verdammt viel Verzerrer und wir hassen Leute.
Ville: Das ist wahr.
Henri (zu Ville): Du bist an der Reihe.
Ville: Ich kommentier das mal nicht.
finnbands: Ihr wart vor kurzem mit Swallow the Sun und Debauchery auf Tour. Wie war es auf der Tour?
Henri: Ich war nicht auf Tour.
Ville: Es war großartig. Wir waren mit einer netten Gruppe von Leuten für drei Wochen im selben Bus und spielten jede Menge tolle Gigs. Es waren auch einige nicht so tolle Shows dabei, das passiert aber auf jeder Tour, schönes Sightseeing in den verschiedenen Städten und ganz viele Touristenfotos.
finnbands: Wie ist das Publikum in den verschiedenen Ländern? Gibt es da Unterschiede zum Beispiel in Finnland, Deutschland oder Italien?
Ville: Ich weiß nicht so recht. Das kann ganz unterschiedlich sein, man kann da keine generelle Aussage machen. In manchen Ländern kannst du natürlich schon vorher sagen wie es wird. Wie jetzt in Ungarn, da ist das Publikum immer total am ausrasten. In Italien hatten wir jetzt nur einen Gig und da waren nur hundert Leute in einer Halle in die locker Tausend rein gepasst hätten, das war schon ein seltsamer Gig.
finnbands: Wie fandet ihr eure heutige Show?
Ville: Großartig!
Henri: Es war verdammt ärgerlich, weil ich stark eingeschränkt war.
finnbands: Wie das?
(Beide fangen an zu lachen)
Henri: Weil einige Bandmitglieder mit ernsthaften Verletzungen auf die Bühne gegangen sind und wir das trotzdem durchgezogen haben.
finnbands: Was meinst du mit ernsthaften Verletzungen?
Henri: Markus Bein war so stark angeschwollen, dass es bis auf die Größe meines Beins angeschwollen war. Er war in Nordfinnland und wurde dort von irgendeinem komischen Insekt gebissen. Im Moment ist sein Bein wie ein Baum und er kann kaum noch laufen. Ich habe mir letzte Woche einige Rippen gebrochen.
finnbands: Oh je.
Henri: Ich hab den ganzen Tag nur Schmerzmittel genommen.
Ville (grinsend): Und er war damals nicht betrunken gewesen.
Henri: Nö, ich war überhaupt nicht betrunken. (beide fangen an zu lachen)
finnbands: Im nüchternen Zustand passieren einem die schlimmsten Sachen.
Ville: Er war betrunken.
Henri: Nö, ich war total voll und viel aus einem Meter Höhe in einer dieser Kabelboxen aus Holz und Metall, aber Dinge passieren und Menschen sterben.
finnbands: Das hört sich wirklich übel an.
Henri: Versuch mal eine Nacht in meine Lage zu versetzten. Ich wache jede Stunde wegen Schmerzen auf.
Ville: So was passiert ständig in dieser Band.
Henri: Es ist immer nur Schmerz und morgen spielen wir dann The Cure-Cover (zu Ville) und zu wirst der nächste Robert Smith. (Gelächter)
finnbands: Ihr könnt ja jetzt schon auf einige Jahre Karriere zurück blicken. Gibt es da Sachen von denen ihr sagt, dass es ein großer Fehler war?
Henri: Unser erstes Album.
Ville (unterbricht ihn): Am Anfang, unser erster Plattenvertrag.
Henri: Nicht das Album, sondern der Vertrag.
Ville: Wir waren jung und wir müssten noch lernen und wir haben sehr schnell gelernt.
Henri: Wir waren jung und brauchten das Geld. (Gelächter) Wir haben einen miesen Vertrag mit einer scheiß - Plattenfirma gemacht. Die wollten uns ausbeuten. Aber wenn man ehrlich ist, hätten wir diesen Vertrag nicht gemacht, wären wir heute nicht hier und nach all den Erfahrungen die wir gemacht haben, stell dir mal vor wir hätten drei Platten für Plasmatica Records gemacht.
Ville (mit einem gequälten Lächeln): Oh ja.
finnbands (zu Ville): Ich hab gehört du würdest studieren. Wie weit bist du mit deinem Studium?
Ville: Ich studiere schon seit fast drei Jahren nicht mehr. Aber ich bin gerade am herum telefonieren, dass ich irgendwann wieder zurück an die Uni kann.
Henri: Zukünftiger Mathelehrer.
Ville: Ich hab nur herausgefunden, dass arbeiten einfach profitabler ist.
finnbands: Und seit ihr jetzt nur Musiker oder habt ihr auch noch normale Jobs?
Ville: Ich hab mehrere.
Henri: Sagen wir es mal so, ich arbeite in der Spiele - Branche. Das ist eine lange Geschichte und du wirst lachen, weil ich in der Handyspiele-Industie arbeite. Klar klingt das cool wenn ich sage, ich arbeite in der Spiele-Industrie. *Hust* Han *hust* dy Spiele-Industrie (lacht) ich bin dort Sound Designer.
finnbands: Was waren eure besten Momente auf der Bühne oder besondere Shows an die ihr euch erinnern könnt?
Ville: Eine der besten Momente auf der Bühne? Das war gerade letzte Woche in Belgien. Als mir klar wurde...
Henri (fällt ihm ins Wort): dass du nackt bist. (Lacht)
Ville: Ja, zumindest kam es mir so vor. Ein paar Augenblicke bevor das Intro anfing, hab ich mal hinter dem Vorhang geschaut, was in dem Zelt so los ist und das Zelt, dass ein Fassungsvermögen von fast zehntausend Leuten hatte, war total voll und es waren auch noch Leute davor. Ich hab nur gedacht ‚Was zum Teufel mach ich hier eigentlich?'
Henri: Während dessen hab ich Bier getrunken.
Ville: Nein, es war wirklich großartig so viele Menschen auf einem unserer Konzerte zu sehen. Das ist noch niemals zuvor so gewesen.
finnbands: Und eines eurer schlechtesten Erlebnisse mit Moonsorrow?
Ville: Davon gibt es viele.
Henri: Norwegen.
Ville: Oh ja, Norwegen.
Henri: Wir fingen morgens um 10 Uhr schon mit dem Trinken an.
Ville: Ja, gleich nachdem wir dort angekommen waren.
Henri: Und unser Auftritt war erst um 1 Uhr nachts. Wir haben ungefähr 14 Stunden Bier und anderes Zeug gesoffen, dann sind wir auf die Bühne und nach dem Auftritt, bei dem wir absolut mies gespielt haben, schuldigten wir uns gegenseitig an wegen des schlechten Auftritts. Ich hab mich mit Ville gekloppt und Ville hatte eine Rangelei mit Mitja, dann haben wir uns noch mehr besoffen und alles hat sich wieder beruhigt.
Ville: Er hat sich den Kiefer gebrochen.
Henri: Oh, das war mir total entfallen. Der Drummer hatte mich am Kopf getroffen.
Ville: Aber das war nur eine Rauferei so zum Spaß.
Henri: Wir haben einen kleinen Ringkampf gemacht. Irgendwann hatte ich den Mund offen, also nicht unter Spannung oder so und plötzlich nimmt er seinen Ellenbogen nach oben und trifft mich am Kiefer. Meine Zähne haben sich ungefähr einen halben Zentimeter tief in meine Lippe gebohrt. Ich hab da immer noch eine Narbe und konnte fast fünf Tage nicht richtig sprechen.
Ville: Aber er war wenigstens ruhig, denn tagsüber hat er so viel gelabert und wir waren echt schon ziemlich genervt davon. Deswegen hatten wir dann auch beschlossen, dass wir einfach dreißig Minuten ganz still zu sein. Das war eine Herausforderung und um das ganze noch zu verstärken, haben wir alle Lichter ausgemacht und nur eine Kerze angezündet.
Henri: Und plötzlich kam der norwegische Veranstalter in den Raum. Er hat die Tür aufgemacht, fragte ob wir ein Bier wollen und wir saßen so rum. Er meinte dann nur ‚Ohhkayy' und hat die Tür ganz schnell wieder zu gemacht. Wir sind Finnen wir reden nicht gerne. (Gelächter)
finnbands: Das muss er wohl gedacht haben.
finnbands: Euer letztes Album habt ihr gerade am Anfang des Jahres heraus gebracht, aber habt ihr trotzdem schon neues Material geschrieben?
Beide: Nein.
Henri: Wir probieren niemals mit neuem Material rum. Wenn wir ins Studio gehen, dann fangen wir immer wieder bei Null an und man kann niemals sagen, wie das neue Album wird. Wir haben vor einigen Wochen ein paar Sachen probiert, das war so in der Art wie das Vorgängeralbum, aber das war nur so zum Spaß. Wir werden sehen, ob das jemals verwendet wird. Wie schon gesagt, wenn wir ins Studio gehen, fangen wir immer bei Null an und alles was wir uns zu diesem Zeitpunkt gerne anhören, fließt ein bisschen mit ins Songwriting mit ein. Es gibt viele ‚The Cure' Einflüsse, der arme Robert Smith. Ich meine, der Kerl ist wirklich arm dran, nicht in Gelddingen aber nun mal ehrlich. Er singt seit 25 Jahren, wie schlimm alles ist.
Ville: Vielleicht ist es so und er ist der einzige, der die Wahrheit erkennen kann. (Gelächter)
Henri: Diese Villa mit all den Playboy-Girls und dem Pool macht mich nicht glücklich was kann ich nur tun? Mehr Songs schreiben und noch mehr Geld verdienen. (Gelächter) Ich mag Robert Smith.
finnbands: Ich bin durch mit meinen Fragen. Möchtet ihr noch etwas..
Henri(unterbricht): Wir könnten noch eine halbe Stunde lang Robert Smith Lobpreisen.
Ville: Kann ich etwas fragen?
finnbands: Klar!
Ville: Hat dir der finnische Sommer gefallen? (Gelächter)
[Anmerkung: In den Wochen zuvor war es regnerisch, kühl und nur wenige sonnige Tage.]
finnbands: Dieses Jahr nicht, aber wir haben das selbe Wetter auch in Deutschland. Da kann man nichts machen.
Henri: Aber wenigstens haben wir hier nicht diese Dinger die wir ‚saksan ampiaset' nennen.
finnbands: Was ist das?
Henri: Deutsche Wespen.
finnbands: Ach du meinst die Großen.
Henri: Ja, die sind so schlimm. Wir mussten sie deutsche Wespen nennen, denn die sind nicht normal. Die sind Böse.
finnbands: Wir nennen die anders. Die heißen Hornissen.
Ville (grinsend): Er liebt Insekten und dieses ganze Viehzeug.
Henri: Ich war vor drei Wochen im Sommerhäuschen meiner Eltern und ich davor schon so oft dort war und es immer Spaß gemacht hat, aber dieses Mal haben diese Hornissen, also nicht die deutsche sondern die finnische Version, einige Nester unter der Tür gebaut. Als wir dann zum Essen draußen gesessen haben, war das für mich die Hölle auf Erden. Ich hab Angst vor den Viechern, ich hasse sie und ich habe eine Allergie. Die Kombination aus allen dreien ist höllisch.
Ville: Ich hoffe du bekommst irgendwas zusammen.
finnbands: Ich hoffe auch. Spezielle wegen diesem Lärm im Hintergund. Vielen Dank für das Interview.
Live Interview
29.06.2007
Kaisaniemipuisto Helsinki
ENGLISH VERSION
At Tuska Festival Henri Sorvali, the mastermind behind Moonsorrow who usually doesn't tour with Moonsorrow, took part in the gig. So, we had the chance to do an interview with him and his brother Ville. We talked about broken bones and other things that happend during their career.
finnbands: For those who don't know Moonsorrow please describe your band and your musical style in a couple of words.
Henri: We play long songs, we use shit load of distortion and we hate people.
Ville: That's true.
Henri: (to Ville) Your turn.
Ville: I refuse to comment.
finnbands: You've recently been touring with Swallow the Sun and Debauchery. How was the tour?
Henri: I wasn't on tour.
Ville: It was great in all acpects. Nice group of people to travel with in the same bus for three weeks and lots of fine gigs. Some not so fine ones but that happens on every tour anyway. Nice sightseeing around the different cities and lots of tourist pictures.
finnbands: How are the audiences in the different countries? Are there differences for example in Finnland, Germany or Italy?
Ville: I don't really know. It varies there's no real pattern you can follow actually. In some countries you can predict how it's gonna be. Like in Hungary where it's always crazy like hell and we had one gig in Italy there were only hundred in a hall that could take a thousand that looked weird.
finnbands: How did you like todays show?
Ville: It was great!
Henri: It was pain in the ass cause I was handicaped.
finnbands: Handycaped, why?
(both start to laught)
Henri: Because a couple of band members were seriously injured and we still managed to play the gig.
finnbands: What means seriously injured?
Henri: In Markus case his leg was swollen to the size of my leg. He was bitten by some weard bug when he was up north. At the moment his leg is like a tree and he can barely walk. For myself I broke a couple of ribs last week.
finnbands: Oh my god.
Henri: This day I have been mostly in painkillers.
Ville: (Grinning) And he wasn't drunk at that time.
Henri: No, I wasn't drunk at all. (both are laughing)
finnbands: That's when the worst accidents happen.
Ville: He was drunk.
Henri: No, actually I was completey pissed and dropped one meter into a cable box which was made of wood and metal. But things happen and people die.
finnbands: That sounds really bad.
Henri: Try to sleep one night in my pants. No, no that's probably too dirty. I mean like try to imagine yourself waking up every hour from pain.
Ville: That's everyday in this band.
Henri: It's always pain and the next day we will play 'The Cure' covers (to Ville) and you will become the next Robert Smith (laughter).
finnbands: Your can already look back on a bit longer carrer, is there anything you did that you would say it was a big mistake?
Henri: The first album.
Ville(interrupting): In the beginning our first record deal.
Henri: Not the album but the deal.
Ville: We were young and we had to learn and we learned quite fast.
Henri: We were young and we needed the money. (laughter)
We made is shit deal with a shit company who ripped us off.
But in the end if we wouldn't have made this shit deal we would not be here.
So, after all experiences imagine doing three records for Plasmatica Records.
Ville: (with forced smile) Oh.
finnbands (to Ville): I heard you are studying at the moment. How far is your study?
Ville: I haven't been studying for almost three years now. But still hanging on the phone that I could return there one day.
Henri: Future mathmatics teacher.
Ville: I just found that working is much more profitable.
finnbands: So, are you just musicians or do you also have normal dayjobs?
Ville: I have several.
Henri: Let's put it this way: I work in the games industry. It's a long story. You will have a laugh about it because I work in mobile games industry. It's always cool to say 'I work in the games industry' (caugh) mo (caugh) bile games industry (grinning). My normal dayjob is to be sound designer. That's it.
finnbands: What about your best moment on stage or excellent shows you remember?
Ville: Best moments on stage? Hm. One of them happend last week in Belgium. When I realised...
Henri (cuts him off): You are somehow naked. (laughs)
Ville: Yeah, it felt like that. A couple of moments before the intro started I went to check behind the curtain what it is like in the tent and I realised that the tent that had a capacity of ten thousand people was totally full and there were also people outside as well. Then I was like 'What the fuck am I doing here?'
Henri: Meanwhile I was having beers.
Ville: No, it was really great to see so many people on our gig. That never happend before.
finnbands: And one of the worst moments when touring with Moonsorrow.
Ville: We had a lot.
Henri: Norway.
Ville: Yeah, Norway.
Henri: We started to drink at 10 a.m. or something.
Ville: We started to drink when we arrived there.
Henri: And we had to play at 1 o'clock in the morning. We drank like 14 hours, beer and booze and then we went on stage and after the gig when we played like crap we all started to accuse eachother of playing bad. I had a fist fight with Ville and Ville had a fist fight with Mitja and then we got more drunk an settled the thing.
Ville: He actually had a broken jaw bone.
Henri: Oh, that's true. I didn't remember that. The drummer hit me on the head.
Ville: But it was a joke fight.
Henri: Yeah, it was a joke fight. We were wrestling and on some point I had my jaw as hanging freely like not beeing in tension and he accidently put his elbow upwards to my jaw. My teeth went in my lip like half a centimetre. I still have a scar there and I couldn't speak properly for five days.
Ville: But at least he got silenced because during the show day he was talking so much and we got fed up of all the taking. So, we decided that we have to be silent for thirty minutes. It was a challenge and to emphasis the whole thing we also shut down the lights and just had a candle.
Henri: And suddenly the Norwegian gig arranger came to the room. He opend the door and asked 'Do you guys want a beer?' And we were sitting there like this. He was like 'Okaay' and shut the door and left. We are Finnish we don't like to talk.
finnbands: Yeah, he must have thought this.
finnbands: You just released your Album in the beginning of the year but do you already have some new material?
Both: No.
Henri: There's never new material you try. When we start to go for a studio album it's always from the scratch and you can never predict what the next album will sound like. We've done some stuff a couple of weeks ago. That was in vein of an earlier album but just made for fun. Let's see if the material will ever be used. As I said when we go for the studio we always start from the scratch and what ever we like to listen to at that moment it will affect our songwriting. There are a lot of 'The Cure' influences. Poor Robert Smith. I mean he must be really poor in live not monetarily but c'mon this guy has been singing for 25 years how crappy everything is.
Ville: Maybe it is and he's the only one who can see the truth. (laughter)
Henri: This mansion with playboy chicks and pool doesn't bring me happiness what can I do? Write more songs and get more money. (laughter) I like Robert Smith.
finnbands: So, I'm done with my questions. Is there something you want to say to...
Henri (interrupting): We can go on praising Robert Smith for half an hour!
Ville: Can I ask you a question?
finnbands: Yes.
Ville: Did you enjoy the finnish summer? (laughter)
[Editors Note: The weeks before the weather was rainy and chilly with just a few days of sunshine ]
finnbands: Not this year! But we had the same weather in Germany. So, what can you do...
Henri: But at least we don't have this things here that we in Finnish call 'saksan ampiaiset'
finnbands: What's that?
Henri: German wasps.
finnbands: You mean the big ones.
Henri: Yeah, they are so bad so we had to call them not regular wasps but German wasps. They are evil.
finnbands: We have a different name for them but I can't remember the English name right now. In German they are 'Hornissen'
Henri: Ah, Hornets.
Ville: He loves all kind of bugs and things like this. (grinning)
Henri: I've been in our parents summer cottage three weeks ago and even I've been there many times before it was always fun. But this summer the hornets, this fucking beasts, not the German ones but the Finnish equivalent had built a couple of nests underneath the door. So when we were sitting outside eating it was living hell for me because I'm scared, I hate them and I'm allergic to them. The combination of those three is hell.
Ville: I hope you get something out of it.
finnbands: I hope so too. Especially because the background noise is so loud. Thank you very much for the interview.
GERMAN VERSION
Das Tuska Festival war eine der wenigen Shows bei denen Mastermind Henri Sorvali, der normalerweise nicht mit auf Tour kommt, selbst in die Saiten griff. Wir hatten die Chance, ein Interview mit ihm und seinem Bruder Ville zu machen.
finnbands: Für alle die Moonsorrow noch nicht kennen, bitte beschreibt eure Band und euren Musikstil in kurzen Worten.
Henri: Wir spielen lange Songs, wir verwenden verdammt viel Verzerrer und wir hassen Leute.
Ville: Das ist wahr.
Henri (zu Ville): Du bist an der Reihe.
Ville: Ich kommentier das mal nicht.
finnbands: Ihr wart vor kurzem mit Swallow the Sun und Debauchery auf Tour. Wie war es auf der Tour?
Henri: Ich war nicht auf Tour.
Ville: Es war großartig. Wir waren mit einer netten Gruppe von Leuten für drei Wochen im selben Bus und spielten jede Menge tolle Gigs. Es waren auch einige nicht so tolle Shows dabei, das passiert aber auf jeder Tour, schönes Sightseeing in den verschiedenen Städten und ganz viele Touristenfotos.
finnbands: Wie ist das Publikum in den verschiedenen Ländern? Gibt es da Unterschiede zum Beispiel in Finnland, Deutschland oder Italien?
Ville: Ich weiß nicht so recht. Das kann ganz unterschiedlich sein, man kann da keine generelle Aussage machen. In manchen Ländern kannst du natürlich schon vorher sagen wie es wird. Wie jetzt in Ungarn, da ist das Publikum immer total am ausrasten. In Italien hatten wir jetzt nur einen Gig und da waren nur hundert Leute in einer Halle in die locker Tausend rein gepasst hätten, das war schon ein seltsamer Gig.
finnbands: Wie fandet ihr eure heutige Show?
Ville: Großartig!
Henri: Es war verdammt ärgerlich, weil ich stark eingeschränkt war.
finnbands: Wie das?
(Beide fangen an zu lachen)
Henri: Weil einige Bandmitglieder mit ernsthaften Verletzungen auf die Bühne gegangen sind und wir das trotzdem durchgezogen haben.
finnbands: Was meinst du mit ernsthaften Verletzungen?
Henri: Markus Bein war so stark angeschwollen, dass es bis auf die Größe meines Beins angeschwollen war. Er war in Nordfinnland und wurde dort von irgendeinem komischen Insekt gebissen. Im Moment ist sein Bein wie ein Baum und er kann kaum noch laufen. Ich habe mir letzte Woche einige Rippen gebrochen.
finnbands: Oh je.
Henri: Ich hab den ganzen Tag nur Schmerzmittel genommen.
Ville (grinsend): Und er war damals nicht betrunken gewesen.
Henri: Nö, ich war überhaupt nicht betrunken. (beide fangen an zu lachen)
finnbands: Im nüchternen Zustand passieren einem die schlimmsten Sachen.
Ville: Er war betrunken.
Henri: Nö, ich war total voll und viel aus einem Meter Höhe in einer dieser Kabelboxen aus Holz und Metall, aber Dinge passieren und Menschen sterben.
finnbands: Das hört sich wirklich übel an.
Henri: Versuch mal eine Nacht in meine Lage zu versetzten. Ich wache jede Stunde wegen Schmerzen auf.
Ville: So was passiert ständig in dieser Band.
Henri: Es ist immer nur Schmerz und morgen spielen wir dann The Cure-Cover (zu Ville) und zu wirst der nächste Robert Smith. (Gelächter)
finnbands: Ihr könnt ja jetzt schon auf einige Jahre Karriere zurück blicken. Gibt es da Sachen von denen ihr sagt, dass es ein großer Fehler war?
Henri: Unser erstes Album.
Ville (unterbricht ihn): Am Anfang, unser erster Plattenvertrag.
Henri: Nicht das Album, sondern der Vertrag.
Ville: Wir waren jung und wir müssten noch lernen und wir haben sehr schnell gelernt.
Henri: Wir waren jung und brauchten das Geld. (Gelächter) Wir haben einen miesen Vertrag mit einer scheiß - Plattenfirma gemacht. Die wollten uns ausbeuten. Aber wenn man ehrlich ist, hätten wir diesen Vertrag nicht gemacht, wären wir heute nicht hier und nach all den Erfahrungen die wir gemacht haben, stell dir mal vor wir hätten drei Platten für Plasmatica Records gemacht.
Ville (mit einem gequälten Lächeln): Oh ja.
finnbands (zu Ville): Ich hab gehört du würdest studieren. Wie weit bist du mit deinem Studium?
Ville: Ich studiere schon seit fast drei Jahren nicht mehr. Aber ich bin gerade am herum telefonieren, dass ich irgendwann wieder zurück an die Uni kann.
Henri: Zukünftiger Mathelehrer.
Ville: Ich hab nur herausgefunden, dass arbeiten einfach profitabler ist.
finnbands: Und seit ihr jetzt nur Musiker oder habt ihr auch noch normale Jobs?
Ville: Ich hab mehrere.
Henri: Sagen wir es mal so, ich arbeite in der Spiele - Branche. Das ist eine lange Geschichte und du wirst lachen, weil ich in der Handyspiele-Industie arbeite. Klar klingt das cool wenn ich sage, ich arbeite in der Spiele-Industrie. *Hust* Han *hust* dy Spiele-Industrie (lacht) ich bin dort Sound Designer.
finnbands: Was waren eure besten Momente auf der Bühne oder besondere Shows an die ihr euch erinnern könnt?
Ville: Eine der besten Momente auf der Bühne? Das war gerade letzte Woche in Belgien. Als mir klar wurde...
Henri (fällt ihm ins Wort): dass du nackt bist. (Lacht)
Ville: Ja, zumindest kam es mir so vor. Ein paar Augenblicke bevor das Intro anfing, hab ich mal hinter dem Vorhang geschaut, was in dem Zelt so los ist und das Zelt, dass ein Fassungsvermögen von fast zehntausend Leuten hatte, war total voll und es waren auch noch Leute davor. Ich hab nur gedacht ‚Was zum Teufel mach ich hier eigentlich?'
Henri: Während dessen hab ich Bier getrunken.
Ville: Nein, es war wirklich großartig so viele Menschen auf einem unserer Konzerte zu sehen. Das ist noch niemals zuvor so gewesen.
finnbands: Und eines eurer schlechtesten Erlebnisse mit Moonsorrow?
Ville: Davon gibt es viele.
Henri: Norwegen.
Ville: Oh ja, Norwegen.
Henri: Wir fingen morgens um 10 Uhr schon mit dem Trinken an.
Ville: Ja, gleich nachdem wir dort angekommen waren.
Henri: Und unser Auftritt war erst um 1 Uhr nachts. Wir haben ungefähr 14 Stunden Bier und anderes Zeug gesoffen, dann sind wir auf die Bühne und nach dem Auftritt, bei dem wir absolut mies gespielt haben, schuldigten wir uns gegenseitig an wegen des schlechten Auftritts. Ich hab mich mit Ville gekloppt und Ville hatte eine Rangelei mit Mitja, dann haben wir uns noch mehr besoffen und alles hat sich wieder beruhigt.
Ville: Er hat sich den Kiefer gebrochen.
Henri: Oh, das war mir total entfallen. Der Drummer hatte mich am Kopf getroffen.
Ville: Aber das war nur eine Rauferei so zum Spaß.
Henri: Wir haben einen kleinen Ringkampf gemacht. Irgendwann hatte ich den Mund offen, also nicht unter Spannung oder so und plötzlich nimmt er seinen Ellenbogen nach oben und trifft mich am Kiefer. Meine Zähne haben sich ungefähr einen halben Zentimeter tief in meine Lippe gebohrt. Ich hab da immer noch eine Narbe und konnte fast fünf Tage nicht richtig sprechen.
Ville: Aber er war wenigstens ruhig, denn tagsüber hat er so viel gelabert und wir waren echt schon ziemlich genervt davon. Deswegen hatten wir dann auch beschlossen, dass wir einfach dreißig Minuten ganz still zu sein. Das war eine Herausforderung und um das ganze noch zu verstärken, haben wir alle Lichter ausgemacht und nur eine Kerze angezündet.
Henri: Und plötzlich kam der norwegische Veranstalter in den Raum. Er hat die Tür aufgemacht, fragte ob wir ein Bier wollen und wir saßen so rum. Er meinte dann nur ‚Ohhkayy' und hat die Tür ganz schnell wieder zu gemacht. Wir sind Finnen wir reden nicht gerne. (Gelächter)
finnbands: Das muss er wohl gedacht haben.
finnbands: Euer letztes Album habt ihr gerade am Anfang des Jahres heraus gebracht, aber habt ihr trotzdem schon neues Material geschrieben?
Beide: Nein.
Henri: Wir probieren niemals mit neuem Material rum. Wenn wir ins Studio gehen, dann fangen wir immer wieder bei Null an und man kann niemals sagen, wie das neue Album wird. Wir haben vor einigen Wochen ein paar Sachen probiert, das war so in der Art wie das Vorgängeralbum, aber das war nur so zum Spaß. Wir werden sehen, ob das jemals verwendet wird. Wie schon gesagt, wenn wir ins Studio gehen, fangen wir immer bei Null an und alles was wir uns zu diesem Zeitpunkt gerne anhören, fließt ein bisschen mit ins Songwriting mit ein. Es gibt viele ‚The Cure' Einflüsse, der arme Robert Smith. Ich meine, der Kerl ist wirklich arm dran, nicht in Gelddingen aber nun mal ehrlich. Er singt seit 25 Jahren, wie schlimm alles ist.
Ville: Vielleicht ist es so und er ist der einzige, der die Wahrheit erkennen kann. (Gelächter)
Henri: Diese Villa mit all den Playboy-Girls und dem Pool macht mich nicht glücklich was kann ich nur tun? Mehr Songs schreiben und noch mehr Geld verdienen. (Gelächter) Ich mag Robert Smith.
finnbands: Ich bin durch mit meinen Fragen. Möchtet ihr noch etwas..
Henri(unterbricht): Wir könnten noch eine halbe Stunde lang Robert Smith Lobpreisen.
Ville: Kann ich etwas fragen?
finnbands: Klar!
Ville: Hat dir der finnische Sommer gefallen? (Gelächter)
[Anmerkung: In den Wochen zuvor war es regnerisch, kühl und nur wenige sonnige Tage.]
finnbands: Dieses Jahr nicht, aber wir haben das selbe Wetter auch in Deutschland. Da kann man nichts machen.
Henri: Aber wenigstens haben wir hier nicht diese Dinger die wir ‚saksan ampiaset' nennen.
finnbands: Was ist das?
Henri: Deutsche Wespen.
finnbands: Ach du meinst die Großen.
Henri: Ja, die sind so schlimm. Wir mussten sie deutsche Wespen nennen, denn die sind nicht normal. Die sind Böse.
finnbands: Wir nennen die anders. Die heißen Hornissen.
Ville (grinsend): Er liebt Insekten und dieses ganze Viehzeug.
Henri: Ich war vor drei Wochen im Sommerhäuschen meiner Eltern und ich davor schon so oft dort war und es immer Spaß gemacht hat, aber dieses Mal haben diese Hornissen, also nicht die deutsche sondern die finnische Version, einige Nester unter der Tür gebaut. Als wir dann zum Essen draußen gesessen haben, war das für mich die Hölle auf Erden. Ich hab Angst vor den Viechern, ich hasse sie und ich habe eine Allergie. Die Kombination aus allen dreien ist höllisch.
Ville: Ich hoffe du bekommst irgendwas zusammen.
finnbands: Ich hoffe auch. Spezielle wegen diesem Lärm im Hintergund. Vielen Dank für das Interview.
Subscribe to:
Posts (Atom)
